Ironman Finland Kuopio-Tahko 2022

Kaitsun 12. täydenmatkan kisa

Kun osallistuin Tahkon Ironman-kisaan lauantaina 13.8.2022, edellisestä täydenmatkan kisastani oli kulunut tasan kolme vuotta ja kolme päivää.  Silloin vuonna 2019 päätin vakaasti, että se sai olla viimeinen täydenmatkan kisani ja ainakin viimeinen Tahkolla.  Pyöräreitin ylämäet olivat syöneet kaikki voimat reisistä ja ajattelin, että kai niitä kisoja voisi vähän tasaisemmallakin pyöräreitillä järjestää.  

Kun sitten korona karsi kaikkia triathlon-tapahtumia ja osallistuin 2020-2021 muutamiin lyhyemmän matkan kisoihin, huomasin, että kaipaan omaan harjoitteluuni enemmän motivaatiota tai muuten koko laji saattaisi vaihtua polkujouksuun, pyöräilyyn tai johonkin muuhun.  

Tehoryhmästä uutta boostia treeniin

Olen aina ennen harjoitellut oman mieleni mukaan ilman mitään harjoitusohjelmaa tai edes sen kummempia suunnitelmia siitä, miten kannattaisi treenata.  Loppukesällä 2021 huomasin, että seuralla on ns. Tehoryhmä, joka harjoittelee yhdessä kerran viikossa ja muut treenit valmentajan ohjelman mukaan.  Pääsin mukaan Tehoryhmään, sain oman harjoitusohjelman ja siitä tulikin hurjasti uutta boostia ja motivaatiota triathlon-treeniin.  Päätin sitten jo syksyllä 2021, että paluu Tahkolle tapahtuu aiemmista päätöksistä huolimatta elokuussa 2022 ja tällä kertaa oikein Ironman-brändin kisassa.  Tavoite oli ainoastaan, että sen verran hyvin pitää treenata, että uskaltaa lähteä kisaan ja voi uskoa, että maaliin asti pääsee omin voimin.

Treenitunteja mulla on aina ollut (joidenkin mielestä) aika vähän, keskimäärin koko vuonna noin 8-9 tuntia viikossa, ja se ei ole paljon muuttunut viimeisen vuoden aikana. Alkuvuoden treenitunnit ovat yleensä olleet noin 9-10 tuntia/viikko. Suunnilleen sama tahti on jatkunut myös tänä vuonna, mutta treeneissä on kyllä keskitytty enemmän tehoihin ja viikonlopun pitkiin lenkkeihin.  


Täydenmatkan kisa kerran vuodessa

Näillä eväillä siis lähdin kohti kesän kisoja ja erityisesti Tahkon Ironmania.  Minulla on vuosilta 2009 - 2019 yhteensä yksitoista täydenmatkan triathlon-kisaa, eli yksi joka vuosi.  Niiden lisäksi olen monesti kisaillut perus- ja puolimatkalla niin, että kesän aikana matkat pitenevät sinne kisavuoden huipennukseen elokuussa.  Tänä vuonna en löytänyt omaan makuuni sopivaa puolimatkan kisaa heinäkuulle, joten suunnitelmissa oli vain Säkylän perusmatka kolme viikkoa ennen Tahkoa.  Seuran ensimmäisissä harjoituskisoissa näytti siltä, että kunto ja vauhti olivat ihan hyvällä tasolla.  No, tässä vaiheessa korona puuttui peliin ja liikuntaan tuli viikon täysi tauko heinäkuun puolivälissä.  Sen vuoksi oli syytä perua Säkylän kisa ja jäi vain toive, että palautuu ja pystyy harjoittelemaan vielä ainakin hiukan ennen Ironmania.


Tahko 

Kaksi viikkoa ennen Tahkoa tein vähän yli viiden tunnin pyörä + juoksu yhdistelmätreenin. Se vahvisti uskoa, että korona on selätetty ja olisi mahdollista kisata lauantaina 13.8.  Perjantai-iltapäivänä sitten saavuttiin vaimon kanssa Tahkolle ja saman tien kisan rekisteröintiin.  Sitten ajettiin kämpille kahville ja askartelin numerotarrat ja varusteet valmiiksi pyörän ja T1- ja T2-vaihtopussukoiden luovutusta varten.  Kaikki pyörä- ja juoksuvarusteet jätetään vaihtoalueelle jo perjantai-iltana.  Toki niitä saa käydä tarkistamassa ja täydentämässä vielä aamulla ennen lähtöä.

Täydenmatkan kisaa edeltävä yö on aina omanlaisensa, eikä uni tunnu tulevan silmään ennen aamua.  Tuleva päivä pyörii mielessä ja tällä kertaa lisäjännitystä toi se, että edellisestä täydenmatkan kisasta oli jo kolme vuotta.  Koitin rauhoittua sillä ajatuksella, että annan itselleni luvan lähteä liikkeelle hyvin rauhallisesti ja pidän pyörätehot niin matalina, että voin varmistaa juoksujalkojen toiminnan ainakin jollain tavalla.  Ilmeisesti sain tällä kertaa nukuttuakin sitten muutaman tunnin.


Kisapäivä

Aamulla olo oli hyvä ja sää näytti lupaavalta, jopa ihan optimaaliselta tällaiseen tapahtumaan.  Lähes tuuletonta parinkymmenen asteen poutaa oli luvassa. Monena vuonna Tahko on huolellisesti kastellut kilpailijat uinnin lisäksi myös pyöräilyssä ja/tai juoksussa.  

Nousin ylös viiden aikaan.  Normaalin aamupalan jälkeen kävin vaihtoalueella tarkistamassa, että pyörän renkaissa on ilmaa, ja panin pyörässä kiinni olevaan mittariin virran päälle.  Uinnin lähtöpaikalle oli lyhyt kävely ja sen jälkeen puin märkäpuvun päälle ja tein pienen uintiverryttelyn.  Vesi tuntui ihan sopivan lämpöiseltä.  Järjestäjien mukaan se oli 19-asteista.  Ennen rolling start -lähtöä asetuttiin arvioidun uintiajan mukaiseen järjestykseen karsinaan ja tunnelma oli korkealla Finlandia-hymnin soidessa.


Uinti 1:12:19

Uinti sujui ihan suunnitelman mukaan eli rauhallisella tahdilla ilman mitään ylimääräistä yrittämistä.  Tiesin entuudestaan, että paras loppuaika tulee hyvin rauhallisella ja helpolla tahdilla.  Uintivauhdista ei oikein itse tiedä suorituksen aikana, mutta yllätyksekseni kello värähti ranteessa aina välillä ja kun katsoin, niin siinä näkyi joku luku (noin 9), joka vaikutti  500 metrin väliajalta.  Se nosti tunnelmaa, koska ajattelin, että 500 metrin vauhti, joka on alle 10 minuuttia, olisi minulle ihan hyvä.  

Niinhän siinä kävikin, ja kun nousin Tahkolahden rannalle, yllätyin ihan oikeasti, kun aika oli 1 h 12 min ja jotain päälle.  Se on paras uintiaikani täydellämatkalla.  


T1 04:18

Vaihtoalue Tahkolla on hyvin selkeä. Riisuttuani märkäpuvun laitoin rauhassa penkillä istuen sukat jalkaan, pyöräpaidan päälle ja kypärän päähän.  Pyöräilykengät oli valmiiksi kiinni polkimissa.  Sitten piti vielä vetäistä numerolappukuminauha vyötärölle ja laittaa märät vermeet T1-pussiin.  

Matkalla pyörälle hymyilin ja morjestin kuvaajalle ja se tallentui viralliselle kisavideolle.  Pyöräpaidan olin päättänyt laittaa hihattoman kisa-asun päälle vain siksi, että sen paidan takataskussa oli helppo kuljettaa vararenkaita, CO2-patruunoita ja muuta tarpeellista.  Samoin ajattelin keräillä huoltopisteiltä geelit ja patukat paidan takataskuun, koska se on vauhdissa nopeaa ja helppoa.  Kaiken lisäksi aamu oli vielä aika viileä, joten pyöräpaita oli ihan hyvä ratkaisu.


Pyörä 5:27:10

Olin päättänyt lähteä varovasti liikkeelle.  Minulla oli mielessäni maksimiteho, jota en saa ylittää ylämäissä, ja aika hyvin maltoin pitäytyä siinä.  Lisäksi olin etukäteen jakanut koko matkan neljään osaan ja tietyt keskitehot niille siten, että ensimmäinen neljännes olisi vähän helpompi kuin kaksi keskimmäistä, ja lopussa olisi mahdollista vähän lisätä tai laskea tehoa tuntemuksen mukaan.  Tavoitteena oli pitää teho mahdollisimman tasaisena, jolloin juoksuun jäisi eniten voimia jäljelle.  

Todellisuudessa ensimmäinen neljännes meni muutaman watin verran yli sen tavoitteen.  Pyörän mittarissa on valittuna sellainen näyttö, että siinä näkyy aika, kadenssi ja tehot (hetkellinen, kierrosteho ja keskiteho).  En siis normaalisti näe vauhtia tai matkaa ajaessani ja se on tarkoituskin.  Toki välillä tarkistin keskivauhdin mittarista ja matka näkyy reitin varrella olevista kylteistä 10 kilometrin välein.

Kaksi keskimmäistä neljännestä meni kuitenkin aika lailla samalla teholla kuin ensimmäinen, mutta en halunnut lisätä vauhtia, koska se olisi tuntunut liian raskaalta ja toisaalta olin tyytyväinen keskivauhtiin, noin 33 km/h.  Suunnilleen kaksi kolmasosaa pyöräilystä meni aika helposti, mutta siinä vaiheessa matka alkoi vähän painaa ja ylämäet tuntuivat jo reisissä.  Myös tiukka aero-asento alkoi jäykistää selkää ja niskaa, ja teki aina useammin mieli nousta polkemaan pystystä, että saisi vähän oikaistua alaselkää ja lonkkaa. 
 

Mieleen tuli ajatus, että ei näillä jaloilla

enää pysty juoksemaan

Reitin lopulla on vielä 160 kilometrin jälkeen aika isot ylämäet, joissa jalat tuntuivat jo todella raskailta ja mieleen tuli ajatus, että ei näillä jaloilla kyllä pysty enää juoksemaan metriäkään.  Tässä kohtaa Tahko aina muistuttaa, että kannattaisi keväällä treenata niitä ylämäkiä vielä vähän enemmän.  Onneksi viimeiset viisi kilometriä on alamäkivoittoista pätkää ja voi antaa jaloille vähän armoa ennen juoksuosuutta.

Käytän näissä isoissa kisoissa aina niitä juomia ja geelejä, joita järjestäjät tarjoavat.  Onneksi maha kestää aika hyvin erilaisia tuotteita.  Pyöräilyä varten mulla oli takataskussa pari Lidlin geeliä alkumatkalle ja yhden aeropullollisen verran urheilujuomaa.  Huoltopisteiltä otin sitten aina pullolisen Gatoradea ja pari Maurten-geeliä.  Täytin aero-pullon nopeasti Gatorade-pullosta niin, että voin juoda aero-asennossa. Kokeilin yhtä 226ERS-patukkaa, mutta en tykästynyt sen makuun.  Maurten-geeli on siitä hyvä, että se ei oikein maistu miltään eikä myöskään tahmaa käsiä. Yleensä mikä tahansa maku alkaa ällöttää jossain vaiheessa kisan loppupuolella.  Tahti oli koko ajan se, että 15 minuutin välein juomaa ja puolen tunnin välein geeliä (ja välillä patukkaa).


Selvä suunnitelma tehoille

Kuten sanoin, minulla oli selvä suunnitelma pyöräosuuden tehoille ja ylämäkiin.  Hauskana vertailukohtana oli ruotsalainen Erik, jolla oli täysin päinvastainen strategia kuin minulla.  Ajoin tasaisella teholla alamäissä ja tasaisella Erikiä karkuun, mutta kun seuraava ylämäki tuli vastaan, Erik ilmestyi aina rinnalle virne naamallaan ja paineli aero-asennossa matalalla kadenssilla mäen ylös niin, etten pysynyt lainkaan mukana.  Ja seuraavassa pitkässä alamäessä Erik tuli taas selkä edellä vastaan.  Välillä kun ei pitkällä suorallakaan näkynyt ketään takanani, luulin Erikin jo jääneen lopullisesti, mutta eikös viimeisissä ylämäissä taas tullut tuttu virnistys rinnalle ja ohi.


T2 05:21

Pyöräosuuskin sitten lopulta päättyi ja otin jo vauhdissa jalat pois kengistä.  En tiedä, säästääkö sillä konstilla aikaa, mutta on mukavampi juosta vaihtoalueella (matolla) sukkasillaan kuin pyöräilykengillä. Vaihto sujui taas hyvin ihan rauhassa, mutta kun ripustin T2-pussia naulaan, huomasin, että pyöräilypaita on vielä päällä ja vararenkaat taskussa.  No, jätin nekin sitten sinne pussiin.  Vielä piti käydä Bajamajassa tyhjentämässä rakko ja siinä meni varmaankin pari minuuttia.


Juoksu 3:58:07

Juoksu lähtee minulla yleensä aika hyvin liikkeelle, mutta nyt jalat eivät tuntuneet niin hyviltä kuin olisin toivonut.  Juoksu kuulemma näytti alussa aika kankealta, ja siltä se myös tuntui.  

Vaihtopaikalta juostaan ensin kilometrin verran Tahkolahden länsirantaa kävelysillalle ja sillan yli kisakeskukseen ikään kuin kierroksen alkuun.  Siitä alkaa viisi noin kahdeksan kilometrin kierrosta.  Rannasta noustaan Sääskiniementien varteen aika jyrkkä mäki.  Ensimmäisellä kierroksella, heti mäen päällä, iski vasempaan takareiteen sellainen kramppi, että matkanteko pysähtyi siihen ja oli vaikeaa edes pysyä pystyssä.  Ajattelin jo, että tähänkö se kisa nyt päättyy.  Kun sain ensin jotenkin oikaistua itseni, yritin lähteä varovasti kävelemään.  Onneksi kramppi alkoi hellittää aika nopeasti ja pääsinkin melkein heti jatkamaan juoksua.

Seuraavalla huoltopisteellä otin geeliä ja juomaa reilusti.  Siitä lähtien suunnilleen sillä tahdilla, että joka toisella huoltopisteellä urheilujuomaa ja vettä (ja vettä myös päähän) ja joka toisella geeliä, vettä ja kolaa.  Huoltopisteitä oli vähän yli kahden kilometrin välein.  Pari-kolme suolatablettia söin myös juoksun aikana.


Parinkympin kohdalla jalat alkoivat tuntua raskailta

Puoleen matkaan asti juoksu oli sitten ihan normaalia ja vauhti pysyi suunnilleen tavoitteessa 5:10 - 5:20 min/km, mutta se kramppi ja huoltopisteet hidastivat keskivauhtia.  Parinkympin kohdalla jalat alkoivat tuntua raskailta ja jälkimmäinen puolikas oli sitten lähinnä selviytymistaistelua, kuten minulla aina täydellämatkalla.  

Ennen kahta viimeistä kierrosta etureisistä oli kaikki mahdollinen voima käytetty loppuun ja eteneminen tuntui perustuvan yksistään tahdonvoimaan.  Viimeisellä kierroksella, noin kuusi kilometriä ennen maalia, vasemman jalan koko sisäsyrjä kramppasi niin, että taas oli vaikeuksia pysyä edes paikallaan pystyssä.  Muutaman varovaisen askeleen jälkeen pääsin kuitenkin kävelemään loivan pienen mäen ylös ja sen jälkeen jatkoin taas varovaista juoksua lisäkramppeja varoen.  

Ja niin se maalisuorakin sieltä lopulta tuli vastaan.  Kuten tapahtuman juontaja sanoi: ”kaikki kipu häviää maalimatolla”. 


Maali 10:47:14

Näin jälkeenpäin tuntuu, että parasta tässä koko touhussa on se, että tulee kuntoiltua yksin ja yhdessä, saa harrastaa monia hienoja lajeja erilaisissa olosuhteissa. Lisäksi saa tavata hienoja ihmisiä, joilla on samanlaiset intressit.  Uinnin, juoksun ja pyöräilyn lisäksi hiihto on iso osa omaa kuntoiluani ja  jotain lajia voi harrastaa aina säästä ja muista olosuhteista riippumatta.

Ilman TT226:n Tehoryhmää ja valmentajia, Markoa ja Soilea, en olisi lähtenyt tämän vuoden Tahkon Ironmanille, ja olisin jäänyt paitsi monista mieleenpainuvista hetkistä treeneissä ja itse kisassa.  

Olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että pystyin lähtemään Tahkolle ja pääsin maaliin.  Loppuajalla ei ole minulle nykyään suurtakaan merkitystä, mutta olisihan se ollut mukavaa, jos juoksu olisi kulkenut paremmin.  Tiedän kyllä varman keinon niiden kramppien vähentämiseksi: enemmän ja kovempaa treeniä.

En koskaan aseta mitään suuria tavoitteita loppusijoitukselle, mutta on tietysti hienoa pärjätä kovassa kansainvälisessä porukassa (olin M55-59 -ikäryhmän 5.) ja SM-hopeamitali oli toki mukavaa pokata yleisön hurratessa

Kaitsu kuvassa vasemmalla. Kuva: Suomen Triathlonliitto ry.


Kirjoittaja: Kai Ylä-Outinen
Kuvat: Kaitsun vaimo Lea Tastula, pl. palkintopallikuva. 


Ironman 70.3 Lahti 2.7.2022

Olli & Nessu kohti ensimmäistä triathlonkisaa


Nestori Lähde ja Olli Henriksson tyytyväisinä maalissa. Koko reissu oli upea kokemus ja sytytti viimeistään kipinän triathlonia kohtaan. Tälle kesälle on tarkoitus vielä muutama perusmatka kisata ja toki seuran harkkakisat. Kuva: Janne Autero.


Matka kohti ensimmäistä triathlonkisaa alkoi kesällä 2021

Meidän matka kohti elämämme ensimmäistä triathlonkisaa alkoi kesällä 2021, kun Nessun kiekkopelit oli pelattu. Mietimme yhdessä, mikä urheilulaji voisi kiinnostaa jatkossa. Kestävyysurheilu kiinnosti molempia ja sattumalta lähipiiristä löytyi triathlonin puolestapuhuja, jolla vähän kokemustakin lajista löytyi.  

Pyörää oltiin ajettu jonkin verran ja juoksukin oli toki tuttu laji kiekkovuosilta, mutta uinnista kummallakaan ei ollut mitään kokemusta. Päätettiin sitten yhdessä tuumin  lyödä  elokuun alussa ilmoittautumiset sisään Lahden Ironmaniin kesälle 2022. Tuntui se siinä vaiheessa melkoiselta loikalta tuntemattomaan, varsinkin ottaen huomioon, että kumpikaan meistä ei meinannut altaassa pinnalla pysyä. 

No, sovittu mikä sovittu ja työhaalarit niskaan. Seuraa ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, vaan alusta asti oli selvää, että meidän valinta on Triathlonteam226. Eikä ole kyllä tarvinnut hetkeäkään katua.


Entiset kiekkomiehet pelonsekaisin tuntein uintia opettelemaan

Syksyllä 2021, kun tekniiikkatreenit Nokian uimahallissa alkoi, paikalla oli kaksi entistä kiekkomiestä pelonsekaisin tuntein opettelemassa uimaan. Ensimmäisen vartin sisään kävi hyvin selväksi, että matka todellakin on pitkä. Korona vielä kiusasi kesken loppuvuoden ja alkoi mietityttämään, että riittääkö meillä aika tähän kesään. 

Mutta, niin vaan Vormisto yhdessä Härren kanssa leipoi meidän uinnit viidessä kuukaudessa sille tasolle, että kun kisa Lahdessa lauantaina 2.7. starttasi uinnilla, fiilis oli mahtava. 

Toukokuussa startattiin avovesiuinnit, kun järven lämpötila näytti 15 astetta. Ja se kannatti. Tuntui hienolta saada palkinto syksyn ja talven työstä. Kilpailun 1,9 kilometrin uintimatkan sitä vaan fiilisteli, kuinka hienoo hommaa tää uiminen on. Ei haitannut potkut päähän tai muutkaan häiriötekijät. Malttamattomana tässä jo odottaa, kun syksyllä pääsee taas tekniikkaa reenaamaan terapia-altaaseen.


Molemmilla meni uinti hyvin ja sitä vaan fiilisteli, kuinka hienoo hommaa tää uiminen on. Kuvassa Olli menossa kohti pyörän vaihtoa, T1:stä. Kuva: Ville Litmo.


Kisapäivänä +32 

Itse kisapäivänä startattiin klo 06.00 Ylöjärveltä kohti Lahtea. Pakettiauto oli pakattu edellisiltana ja kamat tarkastettu kolmeen kertaan. Tiedossa oli kuuma päivä, kun mittari näytti +32 astetta. Niki  mentorina kävi kuviot läpi matkalla. Lahdessa käytiin vielä autolla ajamassa pyöräosuuden ensimmäinen nousu läpi, johon ohjeet oli ’’ihan rauhassa pyörän startti’’. Nessu varsinkin toteutti tätä ohjetta ja kellotti 40 km/h keskinopeuden ekalle 20 kilometrille. 

Jännitys alkoi hiipiä puseroon viimeistään siinä vaiheessa, kun valuttiin kohti uinnin lähtökarsinaa. Kuumuus oli aivan järkyttävä, kun märkäpuku vedettiin päälle ja joutui vielä hetken odottamaan. Kun vihdoin päästiin järveen, kaikki jännitys oli tiessään. Uinti meni molemmilla suunnitellusti ja hyvävoimaisina päästiin pyöräosuudelle. Pyörä kulki molemmilla mukavasti ja Nessu kiri uinnissa hävityt minuutit meikäläiseen 70 km kohdalla. Yhtäaikaa lasketeltiin sitten T2:seen ja kohti juoksua. 


Aikatavoitteita maalailtiin pitkin kevättä ja tavoitteeksi asetettiin 5:30 h alitus. Nessu tähän pääsi ajalla 5:29:36. Kuva: Toni Sandell.


Juoksuosuus henkien taistelua alusta loppuun

Juoksu olikin sitten henkien taistelua alusta loppuun. Kroppa ei ottanut enää mitään vastaan, eikä ollut vaihtoehtona muuta kun taistella. Kilometri kilometriltä maali läheni ja kun vihdoin pääsi Lahden satamaan ja kohti punaista, mattoa oli fiilis mahtava. Aikatavoitteita maalailtiin pitkin kevättä ja kovaksi, mutta realistiseksi, tavoitteeksi asetettiin 5:30 h alitus. Nessu tähän pääsi ajalla 5:29:36 ja Ollilla meni hieman pitkäksi ajalla 5:39:19. Joka tapauksessa upea kokemus koko reissu ja sytytti viimeistään kipinän triathlonia kohtaan. Tälle kesälle on tarkoitus vielä muutama perusmatka kisata ja toki seuran harkkakisat. Loppukesästä mietitään mitä keksitään ensi vuodelle, tunnetusti nälkä kasvaa syödessä.

 Olli ja Nessu

Kuvassa tyytyväiset miehet maalissa. Vasemmalta: ensikertalaisten mentori Niki Henriksson ja ensimmäistä kertaa triathlonkisassa mukana olleet Nestori Lähde ja Olli Henriksson.  Kuva: Janne Autero.



Leo "Leksa" Ukkonen: Veteraanien MM-hiihdot 5.–11.3.2022 Canmoressa, Kanadassa – kolme kultamitalia ja yksi hopea


Veteraanien vuosittaiset maailmanmestaruushiihdot pidettiin tänä vuonna 5.–11.3. Canmoressa Kanadassa. Maastot olivat samat, missä kilpailtiin vuoden 1988 Calgaryn olympialaisten maastohiihdot. Canmoressa oli lähes koko tapahtuman ajan yöllä noin 10 astetta pakkasta ja päivällä auringonpaistetta ja muutama aste pakkasta. Yhtenä iltapäivänä satoi noin 5 senttiä lunta ja lämpötila oli nollan tienoilla.

Tämän vuoden MM-Kilpailuihin osallistui yli 700 hiihtäjää 18 maasta.


Kohti ensimmäistä maailmanmestaruutta 

Kisat sujuivat osaltani erinomaisesti. Olin ilmeisesti lähellä huippukuntoani kilpailujen aikana. Pystyin irtautumaan 15 kilometrin avausmatkalla puolivälin pitkässä nousussa. Oli ikimuistoinen tunne, kun huomasin 10 kilometrin jälkeen, että ketään ei näy takanani ja olen kirkkaassa auringonpaisteessa menossa kohti ensimmäistä maailmamestaruuttani. 

Sain sarjassani M65 kolme kultamitalia ja hopeamitalin. Henkilökohtaisilla matkoilla voitin 15 km  ja 10 km vapaan ja olin hopealla 30 km vapaalla. Kaikki henkilökohtaiset kilpailut käytiin yhteislähtöinä. 4x5 km viestissä hiihdin Suomen voittajajoukkueen ankkurina. Kaksi ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä ja kaksi viimeistä vapaalla. 


Korkeus ei aiheuttanut ongelmia

1400–1500 metrin korkeudessa kiertäneet ladut olivat monipuoliset ja hyvin hoidetut. Kilpailupaikan korkeus ei aiheuttanut minulle ongelmia. Nämä olivat minulle viidennet MM-hiihdot ja järjestelyt olivat ehdottomasti parhaat. Aiempiin kisamatkoihini verrattuna koronamääräykset toivat lisähaasteita, mutta niistäkin selvisi, kun oli antanut etukäteen kaikki kysytyt tiedot ja oli esittää vaaditut dokumentit rokotuksista ja testeistä. Aikaa ja vaivaa nämä koronatoimet kyllä vaativat aikalailla.

Suomesta oli Hiihtoliiton järjestämällä matkalla yli 20 osallistujaa ja yhteishenki 
oli erinomainen.


Canmoressa otettu mitalikuva, jossa näkyvät hyvin vuoret, joiden juurella kilpailtiin. Kaulassa roikkuu maailmanmestaruusmitalit: yksi hopea ja kolme kultaa.


Karoliina "Karo" Mäkinen: Ironman Tahko 14.8.2021


Tulihan se sieltä. Kisapäivä. Kahden vuoden odotuksen ja treenien jälkeen.

Kisa-aamun herätys klo 5. Pakollista aamupalaa, vaikka jännitys möyri vatsassa ja koko kehossa. Pullojen vienti vielä pyörille ja vielä kerran tarkistus, että kaikki varusteet on siellä valmiina.


Uinti 3.8 km

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Siinä me odotimme, monta sataa ihmistä, uinnin alkua. Jokaisella omista lähtökohdistaan tavoitteena maali. Toisilla toki Kona-slot-paikka ja hyvä sijoitus. Silti kaikki samalla viivalla,  sama urakka edessä. Oma uinti läheni, jono virtasi eteenpäin. Huokaus yläkertaan, auta tänään minut maaliin.

Uinti lähti hyvin, ei ruuhkaa, ei ongelmia. Uimalasit eivät menneet huuruun ja reitti oli hyvin selkeä. Käsiveto käsivedolta uinti eteni. Uintimatkasta riippumatta lopussa toki tuli ajatus, eikö tuo uinnin loppu ollenkaan lähene😊 Vihdoin rannassa! Vilkaisin kelloa, uintiaika oli jotakin 1 t 26 min. paikkeilla. Huikea parannus edellisestä täysmatkasta. Etenkin, kun uimahallit ovat olleet talvella kiinni koronan vuoksi ja harjoitukset ovat jääneet vähiin.

Rauhallisen rivakasti pyörän vaihtopaikalle. Märkäpuku pois, geelin otto, kamojen laitto. Pyörämatka voi alkaa!


Edessä 180 km pyörää, kahtena kierroksena

Pyöräreitti oli vaihteleva. Ei kaiketi helpoimmasta päästä, mutta mukava silti.  Pyörä lähti sujumaan hyvin. Alussa ei kannata ollenkaan miettiä, paljonko on edessä😊 Geelit oli pullossa, paras ratkaisu ikinä. Geeliä, suolatabletteja ja vettä yritin ottaa tasaisesti. Jossain vaiheessa ei ole päässä niin selkeänä, koska on viimeksi ottanut ja sitä sitten hörppäsi, ehkä hieman useamminkin. 

Huoltopisteitä oli hyvin ja vesipullot vaihtuivat matkan aikana. Banaaniakin otin niistä pariin otteeseen. Vesisade antoi onneksi odotuttaa itseään. Tuulta riitti joka suunnasta matkan aikana. Onneksi ei vastatuulta kuitenkaan koko matkaa. Eka kierros meni hyvin hyvällä sykkeellä ja vauhdilla. Seuraava kierros alkoi ja kilometrikylttien merkinnät oli mukava nähdä: 100 km, 130 km,  jne.  Vesisade alkoi ehkä 10-15 km ennen vaihtopaikkaa. Tuli kyllä maahan asti kunnolla. Tuli myös hieman kylmä olo. Olin kuitenkin kiitollinen, että  vasta nyt. 

Vaihtopaikka läheni  ja vihdoin takana 180 km pyörää ja hyvällä voimalla. Tuntui, että on hyvin voimaa lähteä juoksuun ja energiat imeytyivät hyvin matkan aikana. Pyöräilyn aikaan olin tosi tyytyväinen: 6 t 47 min.

Juoksu 42.2 km

Voimia hyvin tallella ja hyvällä mielellä juoksun alkuun. Ilme muuttui heti, kun yritin ottaa juoksuaskelia. Alaselkä oli niin jumissa kuin olla ja voi! Oli pakko kävellä. Yrittää uudelleen ja taas kävellä. Mieheni oli hetken matkan päässä ja huutelin, että perhanan alaselkä jumittaa! Olin harmissani. Vettä satoi myös kaatamalla tässä kohtaa. Ensimmäinen kierros eteni hitaasti. Pysähdyin huoltopisteelle ja otin energiaa.  Eka kierros kesti todellakin ikuisuuden. Menin jossain kohtaa bajamajaan ihan vaan istumaan😊 synkin ajatuksin ja mietin, että jos tää on tämmöstä, niin keskeytän. Ei mitään järkeä yrittää hiipiä eteenpäin. 

NOOO.. istuminen auttoi alaselkään ja oli hieman parempi edetä. Ekan kierroksen lopussa näin tuttuja, Riikan ja Villen, ja sadattelin heille oloani. Tsemppihuutoja heiltä ja seuraavassa kohtaa Heleneltä ja Timolta.  Matkan varrella oli hieno kannustus, joka auttoi joka askeleeseen! Tsemppihenki oli kisaajien kesken myös mahtava 😊 Oli myös hienoa kuulla "Hyvä Triathlonteam226" -huudot.  Seuraavat kierrokset meni sitten jotenkin hölkäten ja tankaten. Maali sieltä myös hitaasti, mutta varmasti läheni. 

Viimeinen kierros juoksua meni sen voimalla, että maaliviiva on todella lähellä.  Oli jo pimeää. Vielä meitä oli muutamia viimeisellä etapilla. Viimeiset 2 km! Pikkuhiljaa alkoi näkyä silta, joka ylitettiin. Sillalla päästelin ilon huudahduksia. Maalisuoran valot vilkkuivat savun läpi, hieno kannustus ja siinä se oli: "Karoliina, You are an IRONMAN!" Aika: 15 t 5 min.

Kohotin katseeni taivaisiin: Kiitos!


Loppuun vielä kiitokset

Loppuun haluan jakaa kiitokseni. Kisapäivänä tiesin, kuinka moni seuraa kisaani: perheeni, valkku ja Hanna, ystäväni Susanna ja monet, monet muut ystäväni. Tietoa auttoi siellä matkalla enemmän kuin voin sanoa! Kiitokset myös Timo M pyörän huollosta ja renkaanvaihdon opastuksesta; onneksi sitä ei tarvittu kisassa 😊

Kiitos toki koko matkasta valmentaja Jiipee Huippula. On siinä ollut kaikenlaista epätoivosta iloon, joten kiitos, kun oot jaksanu mua tämän 2 vuotta 😊

Suuri ilo on kuulua hyvähenkiseen seuraan eli Triathlonteam226, kiitos!

Kiitos perheeni. Joonakselta tuli viesti kisan jälkeen: äiti mä oon ylpeä susta!

Isäni soitti 17.8. illalla onnittelusoiton. Siinä tuli sitten kolmas kyynelvirta.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *



Päivitetty: 20.8.2021/maise