Triathlonteam226

Moi.

Toivottavasti kaikilla on ollut kiva joulu ja piparit maistuneet yhtä hyviltä kuin minulle.

Joulukuun ensimmäiset viikot olivat tälle tytölle täynnä epätoivoa ja ahdistusta. Ja henkiset harmitukset koskivat nimen omaan triathlonia ja treenaamista. Olisin vain halunnut käpertyä peiton alle syömään suklaata, rutistamaan Vilma Vadelmaa ja miettimään maailman menoa. Jopa opiskelu maistui mahtavalta, kerrankin uinnin käsiveto tuntui vähemmän kiinnostavalta kuin sisällönanalyysi ja muutaman tunnin maastopyöräilyn sijaan olisin mielummin keskitttynyt jopa tutkimuksen luotettavuuden arviontiin.

Ennen neljän kilometrin uintitreeniä kysyin valkultakin, että onkohan sillä koskaan "ei vois vähempää kiinnostaa"- oloa. Helpotuksekseni sain hymyn, nyökkäyksen ja kivan kannustavia kommentteja. Tajusin, että tällainen on välillä ihan normaalia. Ja muistelin, että pitkän koriskauden aikana samanlaisia tuntemuksia ilmaantui tasaisin väliajoin. Varsinkin eräänä kivisenä kevättalvena, kun Peka pyöritteli meitä 50 pisteellä ja jopa Forssa pääsi yllättämään...

Myös kotoa tuli niin ymmärtävää tsemppausta, että ponnetonta oloa kesti enintään kaksi ja puoli viikkoa. Treenit tuli kuitenkin taisteltua läpi ja opiskelun luistaessa myös gradu valmistui. Kirjoittamisen sujumisesta suuri kiitos äipmummolle, jonka tuki oli uskomaton. Gradun tekoa kiritti muun muassa Vadelman hoitajaksi lupautuminen vain opiskelutuntien ajaksi. Paria lenkille lipsahdusta lukuun ottamatta..Kiitti vielä äipälle

Viimeistään Porin Karhuhallissa kintuista karisivat loputkin urheilulaman oireet. Starttasimme Nokialta Anssin kanssa kohti Poria klo 5.30. Olimme tapamme mukaan ajoissa perillä kolkuttelemassa liikuntahallin ovia seitsemän maissa. Varttia myöhemmin suhasimme pyörinemme juoksurataa ympäri täyttä kyytiä.

Olin suoraan sanoen järkytyksestä kankeana. Yhtäkkiä, joulukuisen pimeänä lauantaiaamuna klo 7.30 rataa kiersi kanssamme parikymmentä muuta pyöräilijää, vauhti oli ihan toista luokkaa kuin olin kuvitellut. Siis mihin ihmeeseen olin taas lähtenyt mukaan?! Käytössä oli 400 metrin kierros täynnä tartania ja pro-ajajia. Siellä jossain takakaarteessa yritin myös minä reppana pysyä mukana menossa. Muiden pyöräilijöiden lisäksi myös seinät viuhuivat jännittävän lähellä. Syke nousi huippulukemiin jo pelkistä ajatuksista. Mitä jos tästä ote hieman lipsahtaisi? Rengas menisi puhki? Jos teen paniikkijarrutuksen tässä letkassa? Mitä jos nostan katseeni ja tarkistan vauhtia mittarista tai kurkkaan kesken kaiken sykettä? Mitä jos en pysykään Anssin peesissä, eikä ne otakaan mua ensi kerralla mukaan? Viimeisen kysymyksen jälkeen päätin olla ajattelematta ja pysyä tiukasti peesissä. Tuijotin edellä olevan ajajan takarengasta ja nautin hurjasta menosta.

Tämän jälkeen treeni sujuikin mukavasti ja enköhän mä pääse mukaan ensi kerrallakin Harjoitus jatkui muutaman kilometrin juoksulla. Lopuksi kävimme vielä hiihtämässä "pikku" lenkin hallin vieressä puikkelehtivalla purtsilla. Pori sai päivästä täydet pisteet. Hallin vieressä komeili houkuttelevana myös maauimala, jonne täytyy kesällä päästä kroolailemaan.

Porista takaisin jouluun ja pukkiin. Paras joululahja oli ehdottomasti reppu, jota olen aikaisemmin vain alan ammattilaisten selästä päässyt ihailemaan. Mutta nyt myös minä voin pakata hiihto-ja pyörälenkille mukaan muutaman litran kuumaa urkkajuomaa.  Thermo-repusta voi juoda leppoisesti pillimäisen putken kautta aina kun siltä tuntuu. Vaikka ylämäessä. Pysähtely, pullojen availu ja huterat kurottamiset satulasta ovat historiaa...No, näin lupaavasti reppu ei ainakaan ensimmäisillä käyttökerroilla toiminut. Haastava sää taisi tehdä tehtävänsä, kun talvenavaus pitkällä hiihtolenkillä ei mennyt ihan putkeen. Kuuma juoma jäätyi hienoon hopeiseen putkeen ja kilometrit taittuivat kuivin suin.

Voi sitä nolouden tunnetta, kun oli annettava periksi ja nöyrryttävä huikkaamaan kaverilta Herbalifea. Ja voi kuinka näppärältä tuon tavallisen juomapullon nappaaminen näyttikään.  Onneksi pullon omistajalla oli tilannetajua ja uusi uljas kapistukseni sai osakseen vain vaivihkaisen säälivän silmäyksen. No, ensi vuonna uusi yritys. Leudommilla keleillä reppu varmaan toimii kuin unelma.

Tänään biletämme uutta vuotta toista kertaa peräkkäin Eurajoella. Viime vuonna kävimme korkkaamassa juoksutapahtuman ja näillä näkymin siitä taitaa tulla meidän perheen perinne. Kummastelin joulukuun ohjelma kädessäni, miksi Juuso on niin innoissaan lähdössä johonkin ihmeen juoksukisaan. Luulisi, että vuoden vaihtumista voisi juhlistaa muullakin tavalla kuin värjöttelemällä kirpasakassa pakkasillassa keskellä ei mitään... Tapahtuma on kuitenkin näköjään tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.  Ilotulitus, jätkänkynttilät, pakkanen, pulla, makkara, mehu, kiva seura ja kisatunnelma. Voiko vuosi hienommin alkaa?

Hauskaa vuodenvaihdetta,

V