Triathlonteam226

Joroisten kisaviikonlopun jälkeen tuli pidettyä vähän lomaa, nautittua komeista keleistä ja tehtyä pienimuotoisia kotimaanmatkailuja. Muutamia juoksu- ja uintilenkkejä tuli tehtyä, pyörään en koskenut, kuin siirtely mielessä. Elokuun alussa tarvitsi suorittaa yksi pitempi noin kolmen tunnin lenkki, ihan vain varmistuakseni että Helsinkiin kannattaa lähteä. Se lenkki tuli hölkättyä, ehkä hieman liian kovilla "alkukierroksilla", koska loppua kohti alkoi olemaan hieman vaikeampaa. No tulipa tehtyä viimeinen pitkä kaksi viikkoa ennen "kisaa".

Viikolla sitten muutamia palauttavia lenkkejä, ennen kuin testasin itseäni testilenkilläni. Se meni mukavasti. Edellisetä ennätyksestä ropisi taas useampia sekuntteja pois. Olin luottavainen kunnon kehitykseen. Siinä yritin muistella mitä tein alkukesästä ennen Tukholman hilppasua, josko vaikka yrittäisi samnlaista lähestymistä Helsinkiin. Se ei nyt ihan samallatavalla toteutunut. En kuitenkaan ollut kovin murheissani (ehkä olisi pitänyt olla).

Suunniteltu lähtöpäivä kohti maamme pääkaupunkia oli perjantaina, koska olimme jo aikaisemmin keväällä varanneet koko pesueelle kaksi hotelliyötä Presidentistä vihreää "es"korttia apunakayttäen. Tarkoitus oli siirtyä määränpäähän junalla, joten majoituspaikan sijainti valittiin läheltä rautatieasemaa. Torstai iltana sain kaveriltani, joka oli lupautunut tulemaan katsomaan ja huoltamaan, viestin ettei tulekkaan.... Isä oli kuollut syöpään.....

Aamulla pakkasin reppuani hieman murheellisin mielin, mutta sellasita elämä on, kaiken syntyvän on joskus täältä lähdettävä. No kamat kasaan ja koko poppoo asemalle ja junaan. Junassa huomasimme paremmanpuoliskomme unohtaneen kännykkänsä kotiin ja myös minun "ylioppilas"juoksulakkini. Siinä sähetäessä konduktööri kerkesi menemään ohi ja meilä ei vielä ollut matkalippuja ostettuna, joten "rehellisenä lapinmiehenä" konnarin perään ja lippujen ostoon.

Pääsimme perille aikataulussa ja suuntasimme kohti hotellia. Kampin aukealla oli joku pyörätapahtuma käynnissä. Hotellihuoneessa purimme tavarat ja poika huutaa, että tuolla on kirahveja parvekkeella. Kurkistan ikkunasta, toden totta kaksi kirahvia istuu vastapäisen rakennuksen parvekkeella!

Lähdemme hakemaan numeroita ja muuta rekvisiittaa kisapaikalta. Ojentaessani osallistumis lappuni hieman iäkkäämälle toimitsijalle tämä kysyy, että onko juuret Karjalassa? Joo, Kivennavalta, vastaan. Nimestä vaan ajattelin, vastaa ja antaa pussin. Sitten annetaan osallistumispaitaa ja lähdemme kiertelemään sponsorialueen läpi. Ostan lippiksen, kun ajettelen tarvitsevani sitä huomenna.

Käymme syömässä ja kaupassa ostamassa vähän eväitä, "palautumis" ja muita juomia. Kassalla nostan hihnalle ekokassin. Kassaneiti kysyy, onko tämä uusi vai jo aikaisemmin ostettu.... Olen jälleen rehellinen ja myönnän sen olevan uusi. Juuuu--u, on se uus...

Nukkumaan ja aamulla reippahasti aamupalalle. Ensimmäinen ukkoskuuro tulee heti kun istahdan pöytään ja toinen, hieman pitempi kun olemme lähdössä pois aamupalalta.  Hukkaan meni aamulla näkemämme katujen pesuoperaatio, ajattelen.

Kymmeneltä päätämme lähteä katsomaan niitä vatapäisiä kirahveja. Menemme Luonnontieteelliseen museoon. Heti aulassa on vastassa Afrikkalainen norsu. On se iso! Tuo aasialainen serkunsa on paljon pienempi.... Kiertelemme aikamme museossa katsellen täytettyjä eläimiä, luurankoja, fossiileja jne. Tulee pieni nälän tunne.... Päätän lähteä syömään hieman makaroonia, sen kun pitäisi sulaa nopeasti. Tilaan spaghetti bolognesen, kerron meneväni marathonille.... Don Corleone tuo sitä valtavan vadillisen. Kilttinä poikana lapion sen sisuksiin.... HUH-HUH... kolme tuntia starttiin, ei ole nälkä enää.

Muu perhe menee syömään, menen mukaan. Sitten hotellille, tyhjennys, juoksuvarusteet niskaan, geelit ja muut tilpehöörit mukaan ja kohti lähtöpaikkaa. Eduskuntatalon kohdalla huomaan unohtaneeni teipit nännienpäältä.... Päätän kysyä apua ensiavusta lähdössä. Homma hoituu. Viimeinen nesteiden tyhjennys lähtöön on aikaa vartti. Sykemittari päälle.... näyttää toistasataa.... huh.... paikallaanollesani se onneksi tippuu alle 70. Yritän olla rauhallinen. Koetan löytää 4 tunnin "citykanit". Ei löydy... tuolla on 4.30 kanit.... sinne. Ei tästä pääse lähtöalueelle. No odotellaan, niin tekevät muutkin. 3 minuuttia lähtöön syke 90. Lähtölaukaus pamahtaa.... matkaan, mutta ei pääse... on ruuhkaa. Lähtövaate näkyy, mutta kukaan ei liiku.... onpa ahdasta. No nyt lähtöviivan yli... Meni yhtäkauan kuin Tukholmassa, mutta matka neljä kertaa lyhempi.... Ensimmäiset hölkkäaskeleet.... Hienosti menee... Kierretään Eläintarhan kenttä, vauhti ihan ok... sykket jep.... kaippa tää tästä... Aika lämmin...kostea... painostava keli.

Oopperatalon kohdalla ensimmäinen vesipiste. Otan pari mukia vettä..... Röyhtäisen ja sen mukana spagetit koettavat tulla suuhun... Olikohan virhe syödä ne kaikki.. Takana joku esittelee Helsingin nähtävyyksiä... Oikealla kansallisteatteri... Se on kyllä kansallismuseo. Eduskuntatalon kaveri kyllä osaa... Luotomuseon kohdalla perhe on kannustamassa. Mukavasti menee, kohta 4,5 kilometriä takana. Viidenkilometrin väliaika kertoo, että tavotteessa ollaan. Syke hippasen korkeampi. Kaaretaan rantaan, joku miesporukka huutelee saunaan, pitäiskö mennä? Juoksijatoveri vaihtaa äkkiä juoksulinjaa, tunnen kosketuksen vasemmassa jalkapöydässä.... matka jatkuu... Ennen 7 kilometriä on juotto... Muki urheilujuomaa, kaksi mukia vettä päähän.... tarvii jäähdyttää.

Pikku Huopalahden kohdalta kohti Espoota..... Lämmin on ja spagetit pyrkii ylös. Eiköhän ne siitä laskeudu. 10 kilometrin väliaika, Tukholmaa edellä ollaan. Lehtisaaressa järjestäjät siirtävät jäähdytyssieniä radan varteen. Joku täti kaatuu melkein jalkoihin. Ilmoittaa ettei käynyt mitenkään. Otan kaksi sientä. Espooseen menevällä sillalla tuntuu, kuin vasempaan polveen pistettäisiin puukolla.... Se menee ohi. 12 kilometrin jälkeen se toistuu.... yritän hidastaa... ei auta. Kävelen hetken. Ei tässä sais vielä olla ongelmia. Hölkkään vähän.... taas tuntuu polvessa ikävältä.  4.30 kanit menevät heittämällä ohi!! Mitä tästä tulee!! Hätäännyn ehkä hieman... Hökkään vähän, olo ei helpotu. 13,5 kilometrin kohdalla huoltopisteellä näen ambulanssin. Olen tehnyt päätöksen.. Hölköttelen sinne ja sanon tädille, että eiköhän se tällä kertaa ollu tässä. Toimitsija setä ottaa chipin irti. Se oli siinä. No on tässä meitä muitakin ja lisää näköjään tulee. Paikalla on bändi joka aloittaa Rollareiden Paint it Blackin. Viimeksi, kun oli hieman huono olo tätä kappaletta kuunnellessa, oltiin Bosna-joen laaksossa saamassa amerikkalaisilta helikopterikyytiä... Kuuntelen kappaletta ja vaikka siinä lauletaan... It's not easy facing up when your whole world is black.... päähäni työntyy Monthy Phytonin Brianin elämän loppu sanat.... Always look on the bright side of life... Jääpähän nyt aikaa ainkin käydä mukujen kanssa kunnolla hotelilla saunomassa ja uimassa...

Paluu kyytiä odotellessani bongaan ne Joroisten pakarat, nyt farkuissa... ei ne vieläkään sytytä.... Mersulla mennään kisahallille ja siitä kävellen hotellille. Uimaan ja saunaan.. Jalkapöytä (se minkä päälle tallattiin) on aika turpea ja on vieläkin tätä kirjoitellessa. Oisinkohan päässy muutenkaan maaliin, vaikkei tuo polvi oiskaan kipeytynyt?

Nyt on tämän kauden "kisat" kisattu. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ja haasteita, mutta mitä? Se nähdään... ehdotuksia otetaan vastaan....