Triathlonteam226

Vedetyäni koulukeskuksen vessan toisen kerran, ajattelin "Sinne se menee puolenvuoden armoton työ, jospa sitä vielä kokeilisi hölkätä vähän ja katsoa mitä tehdään......"

Tähän tilanteeseen päästiin suunnilleen näin....

Perjantai aamuna 0900 auto pysähtyy Kalevan uimahallin eteen. Käyn suorittamassa viimeisen kevyen uinnin ennen kuin haetaan pyörä huollosta ja jatkamme matkaa kohti Joroista.
Uinti tuntuu kulkevan. Piti olla kevyt verryttely, mutta seinän iso kello näyttää 500m ajksi 15 sekunttia alle oman ennätyksen, eikä tämä tunnu vielä miltään. Lappaan vielä hetken ja kapuan tyytyväisenä ylös altaasta. Kaikki tuntuu olevan kunnossa.

Pyörä Urheilupyörästä ja siellä vakuutetaan sen olevan kunnossa, on uutta kumia ja kaikkea. Matka sujuu mukavasti kohti Vaajakoskea, jossa on suunniteltu pitää tauko. Sieltä otan mukaani elämäni ensimmäisen take away kahvin. Matka jatkuu. Yritän hörppiä kahvia, mutta eihän siitä pienestä kannen reijästä tule mitään ulos. Auto heilahtaa, muki on sylissä ja sortsien etumus kahvissa. "Miten hel***** sitä nyt tulee ulos" pärisen ja yritän pikkisen pyyhkiä. Ei paljon auta. Imeytykööt nyt siitä sitten suoraan rakkoon.

Saavutaan Joroisille hyvissä ajoin ennen 1400 infon alkua. Noudan kisamatskun ja varmistan ilmottautumisen. Odottelen infon alkua. Muita Teamiläisiä saapuu paikalle, pientä jännitystä on ilmassa. Inffo alkaa ja loppuu. Suunta Leppävirralle ja majoittautumaan Vesileppikseen.
Ajattelen valmistautua oikein urheilijamaisesti ja syön pastaa. Sitten taas takaisin seuraamaan perjantain kisoja. Kisapaikalla kisajännitys nousee taas vähän. Ihailen Petukan uutta Dogmaa.. On se hieno, jopa kaunis...

Laitanpa kisalenkkareihin pikanauhat, ettei tuhraannu aikaa sitomiseen. Ensimmäinen onnistuu hienosti, mutta toisen lukko teettää uskomattoman paljon töitä. Hermot kiristyy. Ei se kunnolla toimi vielä silloinkaan, kun vien niitä vaihtopaikalle. Ei ne kyllä hölkässä aukeakkaan. Saa kelvata. Geelit lippiksen alle ja pyörää katsastamaan.

Valvatuksen rannassa pumppaan pyöränkumit täyteen ja otan pienen koeajon, että saan varmuuden toimivuudesta ja kunnon yöunet. Testilenkin jälkeen kokeilen kumeja, takakumi pehmeä! Uudestaan ilmaa sisään ja pieni lenkki. Taas pehmeä! "On se per***, juuri huollettu ja takapää päästelee ilmoja" Eipä muuta kuin vaihtamaan sisuskumia. Kumi vaihdettu ja paita ja sortsit mustassa rasvassa. Nyt sen pitäisi pitää! Toivottavasti. Se niistä kunnon unista.
Pyörä läpäisee katsastuksen, eikä omistajaa jännitä läheskään niin paljon kun autoa katsastaessa. Pyörä telineeseen. Takakumin tarkastus. Kova on. Rannalle katsomaan poijujen paikkaa. Ompa tuo yksi kaukana. Kaivan lähtökuopat valmiiksi rantaviivaan, viimevuodesta viisastuneena oikeaan laitaan. Pyörän kumin testaus ja kämpille pitsalaatikko kainalossa.

Yritän nukkua. Unessa pyöränkumi suhisee. Kello herättää 0550. Ulkona sataa vettä. Reippaasti aamupalalle. Se on hyvää ja riittävästi. Muitakin kisaajia on paikalla, nyt vettä tulee reippaasti ja tuuleekin. Loput kamat kasaan ja suunta yhteiskuljetukseen. Auton parkkiin saanti toimii kuin junan vessa. Hyvin kerkiän 0800 kuljetukseen ja rantaan. Sadekin on tauonnut. Tästä tulee hyvä päivä.

Pyöränkumi on edelleen kova. Huh! Pikkisen vaseliinia ropan strategisiin paikkoihin ja alan ujuttautumaan märkäpukuun. En saa vetskaria itse kiinni, olenko viimekerrasta turvonnut? Kilpakumppani auttaa sen kiinni. Muutama käsiveto ja huomaan vasemman lavan kohdalta hiemna kiristystä. Pää ei kunnolla käänny vasemmalle. Ei huolta, ajattelen, olen parempi haukkomaan happea oikealta. Varustepussi täyteen ja telineeseen. Toinen reppu huoltojoukoille. Olen valmis verraamaan. Kuten viimevuonnakin Kiurun Pauli lähtee samaan aikaan. Seuraan Legendaa tovin. Kaikki tuntuu olevan kunnossa. Rantaudun. Rannassa järjestäjät kehoittavat menemään taaemmas 20-40 minuutin karsinaan. SM-kisaajat lähtevät rantaviivasta. Lähtökuopat tuli kaivettua turhaan!

Asetun toiseen riviin. Mikko on jonkunmatkaa vasemalla. Olenko liian kovien uimareiden joukossa? Katson taakse ja valtava massa on selän takana. Ollaan nyt tässä. Minuutti aikaa starttiin. Kohta mennään. Syke on jo yli sadan. PAUKKU! Se on menoa ny. Massa vyöryy veteen. Hoen itselleni taukoamatta, ota rauhallisesti, rauhallisesti. Liu'uta, liu'uta.

Ompas helppoa, pientä iskua tulee. Ei mitään suurempaa. Uintirytmi löytyy helposti. Malttia, malttia hoen. Valkolakkeja tulee vastaan ja jäävät taakse. Kyllä sujuu! Melkein hymyilyttää. Keuhkot täyteen ja puhalla veteen. Ota suuntaa, tuntuu helpolta seurailen vain edessä menevää joukkoa. Ensimmäinen poiju tuli nopeasti. Ompa rauhallista, juuri ketään ei näy. Välillä ohitan jonkun tai joku ohittaa. Tekee mieli katsoa kelloa, kaunko on mennyt. En kuitenkaan katso. Nautiskele, muistan ohjeet. Koetan nauttia. Oho! Kauimmainen poiju jo ohitettu. Ei se niin kaukana ollutkaan. Edellä menevä rypäs on saman matkan päässä, kuin aienmin ja takana tuleva ei saavuta. Taidan lipua jossain kärkiryhmän ja kakkosryhmän välissä.
Nyt näkyy jo ranta. Pitää ottaa tarkasti, että osuu tuohon kapeaan poistumisväylään. OSUIN!
Kuulutus kertoo, että sadas kuntosarjalainen ei ole vielä rantautunut. Olen SADAN joukossa! JUMPE! Kello näyttää 35 minuuttia, hyvin menee eikä tuntunut missään. Varustepussi löytyy ja rouva Boman neuvoo siirtymään vähän sivuun. Puku irtoaa kohtuu hyvin. Geelit taskuun. Polvisukat jalkaan. Vedän niitä niinkuin tytöt mainoksissa stay-uppejaan. Naurahdan. Joku mulkaisee päin. Pitäiskö heiluttaa sille jalkoja niinkuin samaiset tytöt niissä mainoksissa, saatuaan sukat jalkaan. Saisipa mietittävää pyöräilyyn.
Sullon puvun ja muut varusteet pussukkuaan, juuri ja juuri mahtuvat. Pussi tytöille ja pyörälle. Sitä ei ole siinä missä pitää!! Per**** olen väärässä välissä. Löytyy se ja eikun mäkeen vaan sanoi jo Hugo peikko aikoinaan.

Pyörä lähtee kulkemaan ihan hyvin heti startista. Kovat jätkät tietty painaltaa ohi, mutta en välitä. Näin tuntuu hyvältä. Annan mennä. Liikenneympyrässä saan ensimmäiset kannustukset. Kylläpäs se tuntuu hyvältä. Lentokenttäkaarteet otan ainakin edelläajaviin nähden hieman kovempaa, kun saavutan heidät helposti. Mäkikään ei tunnu niin pahalta. Matka jatkuu ja mäet nousee helpommin kuin vuosi sitten. Tuntuu niin hyvältä, kuin vain voi tuntua. Takaisin lentokentälle. Samat kaverit pyörii välillä edellä, välillä takana. Yht'äkkiä, ihan kuin ammuttaisiin rintaan kahdesti. Mitä onko Lee Harvey elossa!! Ei se olikin vain pimppari joka piikitti muutamaan kertaan. Hymyilyttää, kun muistan eräänkin Pirkan pyöräilyn jossa isompi pimppari heilautti kypärän melkein toiselle poskelle. No se paljastui sitten myöhemmin linnuksi, perässä ajavan tiedustellessa, miten kävi? Lehmiä ei näytä tälläinen koohotus kiinnostavan, kun ovat tuolla noin kaukana metsänrajassa maaten. Huoltsikan kohdalla pikkisen säikähdän kovaa kannustusta. Kun ajan takaisin päin näytän kannattajille, kuinka Trekki kulkee. Vauhti jopa pikkisen hirvittää. Asetan tavoitteen, että kärki ei saa kiinni ennen kuin lähden viimeiselle kierrokselle. Se onnistuu, hymyilyttää, tämä menee paremmin kuin osasin ajatella. Viimeisellä kympillä tuntuu ettei kampi enää käänny alun malliin, mutta ei se mitään. Alitan 2.50 pyörällä. Oma ennätys on poimimista vaille, ajattelen köpötellessäni juoksu vaihtoon.

Vaihto sujuu helposti, onhan mulla pikanauhat! Hölkkä on hiemna köpön tuntuista, mutta eiköhän se siitä matkalla aukene. Oikea etureisi nykii vähän, otan suolakurkkua ja mehua. Pikkisen pelästyn, mitä jos se kramppaa? Metsään päästyä se helpottaa. Mäkikin nousee ihan "hyvin". Mäen päällä masu pitää kauheaa murinaa, eikä se johdu nälästä. Kipristää toisen kerran. Puun alla ei näy mummua vaaleanpunaisissa, mitä lie hälle käynyt? Otan mehua ja vettä. Aletaan laskeutua kohti keskustaa. Takalistossa tuntuu pakottavaa purkautumisen tarvetta. Kaarran sienipojan ohi koulukeskusen ovesta sisään WC-nuolen johdattelemana.

Edessä on kaksi ovea. Ensimmäinen on lukossa. Toinen aukeaa käytävään ja portaikkoon. Portaikkoon en mene, ettei käy niin kuin Unkarissa kerran kun hain myöskin toilettia. Se kyllä silloin löytyi helposti, muutaman kohteliaan"herrasmiehen" avustamana.  Siispä ensin, säntään käytävään... Tyttöjen pukuhuone, nyt en mene sinne, kuten Helsinki-Vantaalla... Poikien pukuhuone. SINNE! Naulakoita ja oviaukko. Suuntaan aukkoon, tupsahdan suihkutilaan. MISSÄ SE PYTTY ON??? Eteenpäin, taas pukuhuone. Ovesta ulos. Pitääkö kavuta toiseen kerrokseen!?! Ei. Tuossa on. Olin tullut aluksi ohi. Sisään ja olo helpottuu. Katselen kelloa, vuosi sitten tulin vasta nyt vaihtoon. Ehkä tästä vielä jotain tulee. Onhan näissä housuissa pieni vaippakin.

Takaisin paanalle. Nyt tuntuu paremmalta. Kaarran kohti stadionia. Taas kannustetaan. Ilmoitan käyneeni housun kevennyksellä. Mehua ja vettä. Taas kiertää masussa. Mitä tämä on?? Mäki ei nouse "hyvin". Tuntuu aika pahalta. Ennen paloasemaa otan vain vettä. Takapää pakottaa käymään asemalla. Helpotus löytyy heti siitä oven vierestä. Taas matkaan, ei tunnu muutakuin suolistossa ikävältä. Askel tuntuu raskaalta. Taas koulukeskusksen ovista sisään. Nyt on helppoa, kun on reitti tuttu. Mistä tätä kuraa riittää??? Huuhdon pytyn ja samalla puolenvuoden reenit alas. Tuntuu että eiköhän tämä ollut tässä. Stadionilla en kehtaa lopettaa, kun kannustus on niin kovaa. Raahustan 11,5 kilometriin, pysäytän kellon aikaan 4.53 ja käännyn takaisin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Stadionilla kysellään, mikä tuli, kun kaikki näytti niin hyvältä. Kerron uinnin ja pyörän kulkeneen hyvin, mutta pakki sanoi itsensä irti hölkässä. Miksi? En tiedä?

Käyn suihkussa, noudan pyörän ja kuulen muillekin käyneen samoin. Itsellä olo on apea, mutta kuinka apea se on heillä joilla oikeasti on realistiset mahdollisuudet hyviin sijoituksiin? Voin vain arvailla...
Eiköhän tästä taas uuteen yritykseen lähdetä ja laiteta uutta matoa koukkuun, mietin tuijotellessani tuttuja Vesileppiksen vessanseinän kaakeleita...

Onnittelut kaikille maaliin pääseille ja tsemppistä meille kaikille tulevaan.

Tämä on yllättävän vaikeaa... Saada samaan pakettiin perheen kanssa vietetty aika, treenit ja työ. Tuota pyhää kolminaisuutta olen yrittänyt vaalia, joten tämä blogin pitäminen on jäänyt vähemmälle. Tuntuu, ettei aika oikein tahdo riittää kaikkeen.

Viimeksi olin valmistautumassa Ideaparkin puolimaratonille ja sen sain köpöteltyä läpi aikaan 1.55.21,1. Joka taisi olla juoksukuntooni nähden ihan ok suoritus. Matkaa ennätykseen jäi lkuitenkin lähes 15minuuttia. Matkalla kanssajuoksijat kommentoivat reisiäni, jotka ovat kuulemma ihan juoksijan reidet, eivät kuluta happeakaan juuri mitään. Tiedä häntä, itse olen niihin melko tyytyväinen.

Muuten kulunut kuukausi on mennyt mukavasti treenaillessa ja palautellessa. Hirvenjuoksuakin käväisin kokeilemassa, sekin meni kohtuullisesti juoksun ja arvioinnin osalta. Tosin jouduin antamaan tasoitusta ammunnassa kalustossa ja se pikkisen pudotti loppupisteitä. Mielenkiintoinen laji kuitenkin ja palvelee syksyistä hirvenmetästystä.

Eilen sitten olin avaamassa omalta kohdaltani triathlonin kisakautta Turun Kakskerrassa Juhannustriathlonin merkeissä. Paljon oli kisaajia, seuraavat tuota isommat joihin osllistun taitaa olla Joroisilla. Kaikki piti olla kunnossa ja olo luottavainen. Paljon oli tuttuja täältäkin päin.

Kisapaikalla pyörä telineeseen ja sovittamaan märkäpukua päälle. Kun puku oli päällä huomasin sykevyön unohtuneen, joten päätin mennä sitten ihan oman fiiliksen mukaan. Pieni verryttely järvessä, jossa oli kohtalainen aallokko. Kaikki tuntui hyvältä, joten rannalle odottamaan lähtöä.

Startti sujui hyvin ja uinti tuntui kulkevan mallikkaasti kohti ensimmäistä kääntöpoijua. Poijulla huomasin taas tehneeni saman virheen, kuin viimekesänä Joroisilla, olin sisäkaarteessa ja meinasi mennä painiksi. Miksei sitä opi starttaamaan ulkokaarteen puolelta?? Heti poijun jälkeen ensimmäisellä hengityksellä, muita korkeampi aalto (ainakin siltä tuntui) huuhteli keuhkot. Rinuliksihan se sitten meni ja hengityksen tasaamiseksi. Kun sitten taas sain hieman uinnista uudestaan kiinni, niin uudestaan keuhkojen täydeltä vettä sisuksiin. Eipä ollut mukavaa, iski ehkäjopa pienoinen paniikkikin, ei tämän näin pitänyt mennä. Rannalle kuitenkin päästiin. Pukua riisuessa toinen käsi oli jotenkin juuttunut pukuun eikä meinannut lähteä irti, sama juttu toisen jalan kanssa. Siinä tuntui menevän taas aikaa liian paljon, eikö tänään mikään suju??

Pyörälle päästyäni kaksi kanssakilpailijaa sujahti heti ohi. Toisen tosin poimin heti ensimmäisessä alamäessä. Pienoinen hyvänolon tunne tuli siitä, että alamäessä olen edelleen aika hyvä. Pyöräily sujui melko mukavasti, pieniä ahdistuksia, lähinnä ylämäissä, lukuunottamatta. Ohitinkin muutaman vielä lisää reitin aikana. Käytetystä ajasta ei ollut mitään tietoa, kun kello oli sammunut varmaan siinä pukuepisodissa, joten annoin mennä vaan. Pikkisen ennen vaihtoa aloin irroittelemaan jalkoja kengistä, jota en ollut tehnyt vielä koskaan kisassa ja vain muutaman kerran harjoitellutkin sitä. Se meni kuitenkin ihan mallikkaasti, taikuri oli itsekkin ihmeissään!!

Lenkkareita jalkaan laittaessani tuntui että oikea pohje nykäisi kerran krampin merkiksi. Kerkesin jo peljästymään, mutta onneksi aiheetta. Juoksu (lue hölkkä) lähti sujumaan ihan mallikkaasti ja vain yksi kilpakumppani suhahti ohi, toisen päästin loppukirissä vain rinnalle, joka olikin aika huikua tai sitten kauheaa, pääteltynä maalissa odottavien katsojien ilmeistä.

Loppuaika on vielä arvoitus, mutta siinä tunnin paikkeilla se varmaan onpi. (59.46)

Ompas siitä aikaa vierähtänyt, kun viimeksi olen tänne kuulumisia päivittänyt. Lumet kun suli, niin tuo harjoittelu motivaatiokin suli jonkin verran. Pahin hetki tuli jälleen tuohon huhtikuun alkuun (tuntuu toistuvan joka vuosi). Onneksi sitä kesti vaan tuollaiset pari viikkoa sellaista totaalista taukoa. Siitä sitten taas pikkuhiljaa on saatu kiinni jonkinmoisesta rytmistä. Tunteja on kyllä tullut aika paljon, siis minulle, kun tässä vaiheessa vuotta (alkoi vuoden alusta) on kertynyt jo reilusti toista sataa. Ja lisää näyttää tulevan....

Onko tapahtunut sitten mitään muutosta. Ulkoiseen olemukseen ei, henkiseen ehkä ja fyysiseen toivottavasti...

Uinti: Tässä olen itse huomannut tällä hetkellä kehittyneeni ehkä kaikkein eniten. 1000 metrin ennätystä on paranneltu noin 1,5 minuuttia ja päästy jo lukemiin 17.30 ja 3900 metriä polskuttelin noin tuntiin ja 10 minuuttiin, joka on vain noin 3 minuuttia hitaampaa kuin 2004 kun viimeksi polskin (märkäpuku avusteisesti) Nokian Ironmanissa suunnilleen vastaavan matkan.

Pyöräily: Siitä en osaa sanoa vielä mitään, mitä on tapahtunut paitsi että kilometrejä on nyt suunnilleen saman verran alla kuin viimevuonna ennen Joroisia. Yksi hetkellinen hyytyminen tuli eräässä yhteislenkissä noin 80-85km kohdalla, jonka jälkeen alkoi taasen jotenkin kulkea. Pyörää olen jonkin verran tuunannut, asentanut siihen nuo ai.ka-ajo tangon. Jospa niistä olisi edes pikkisen hyötyä.

Juoksu (hölkkä): Se tuntuu kulkevan samoja tasisia uria ja vauhteja kuin tähänkin asti. Tiedä sitten mihin suuntaan on menty. Sunnuntaina se nähdään Ideapark-juoksussa. Tavoitteena on alittaa 2 tuntia (Tukholmassa 2010 puolikkaan väilaika 2.03...), omaa ennätystä en edes haaveile tekeväni, se kun on 10v ja noin 10kg sitten Forssasta 1.40.32. Mutta tietysti jos se on tullakseen, niin en vastaankaan tappele.

Tämän talven Pirkan hiihto on takana ja mitalli hyppysissä. Valmistautuminen tuohon Suomen laturetkien kuninkaaseen tapahtui hiihtelemällä Finlandia hiihot alta pois. Tiistaina koetin uida hieman vetoja, mutta ne ei syystä tai toisesta irronneet. Keskiviikkona pieni hölkkähiki ennen saunaa ja torstaina reilu tunnin hiihto nihkeessä uudenlumen kelissä. Yksikään lenkki ei tuntunut hyvältä...

Lauantaina sitten noin kahdeksan kilometriä umpista hirvenjälkilaskennassa ja piti olla valmis Pirkkaan. Iltasella voitelin sukset ja laiton kellon herättämään noin kuuden aikoihin, että kerkeäisin rauhassa valmistautua lähtöön, hakemaan työkaveria Toijalasta ja mukavasti Teivoon bussiin. Heräsin hieman ennen kuutta ja laitoin kellon pois, jospa sitä pikkisen vielä lepäilisi ennen ylösnousua tuumasin ja laitoin silmät kiinni. Ne aukesi 6.45 ja sitten ei enää venytelty, piti saada muksut ruokittua ja lähetettyä naperouintiin. Itsekin piti hieman ottaa aamupalaa ja pakata lähteä viimestään 7.20. Pääsin lähdölle vasta 7.30. Kerkesin kuitenkin melkein sovittuun aikaan sovittuun paikkaan ja työkaveri nousi kyytiin. Kertoili, että oli tarkastanut useampaan kertaan että pipat, hanskat ja monot olivat mukana. MONOT!!, ne oli mulla jääny eteiseen, joten hieman suuremmalla syötöllä niitä hakemaan ja samaa tahtia Teivoon, jonne kerkesimme kuitenkin ihan sopivasti. Bussilla sitten kohti Niinisaloa. Kupla otsassa kasvoi sitämukaa mitä lähemmäs määränpää tuli, joten ovien avauduttua poistuin kiireesti kyydistä räjähdysainekontin taakse helpottamaan oloa.

Valmistautuminen alkoi tupakkipaikalla vielä suksenpohjien hermokiiloituksella. Kaksi banaania ja olin valmis viemään reppua ja siirtymään lähtöpaikalle. Vellu ja Niina tulivat hetken samaa matkaa, toivotin semppiä matkalle ja poistuin räjähdysaine kopin taakse...

Neljän työkaverin kanssa meidän piti lähteä hiihtämään jokaisen omaa hiihtoa, mutta koska muita ei lähtöpaikalla näkynyt niin kaveri kysyi

-Hiihdetäänkö yhdessä?

-No mikänottei, vastasin ja menin hieman kokeneempana hänen eteensä.

-Jos puolentoista tunnin päästä ollaan Jämillä niin on avattu aika mukavasti.

-Syke 74, kuuluu takaa ja siloin vasemalla pamhtaa. Mahdoton jysäys, onneksi olin kerennyt aamulla käydä pytyllä....

-OHO 113! Taisimme molemmat hieman säikähtää.

Hiihto alkaa sellaisella 4 kilometrin tasatyönnöllä, kun siinä ruuhkassa ei mahdu ottamaan luistelupotkuja. Suksi luistaa hienosti, vielä menee hyvin. Hetken päästä ollaan jo Kuninkaanlähteellä, pikkisen mehua ja olen valmis jatkamaan.

-Ootakko vähän?

- Kyllähän sitä nyt aina pikkaisen.

Matka jatkuu.

-LATUA!! karjaistaan takaa ja olen jo hyppäämässä sivuun kun huomaan yhen puuttuvan toverin liittyvän seuraan.

Kolme neljästä kimpassa, aurinko paistaa ja suksi luistaa. Eipä voisi olla mukavampaa. Vedän meidän letkaa ja pikkuhiljaa saavutamme edellämeneviä. Jämille saavumme kun matkaa on tehty tunti ja vartti. Ihmettelemme, että onpa avattu kovaa, mutta keli on niin hyvä. Alamäissä ohitan useampia hiihtäjiä, suksi tuntuu todella liukkaalta. Eipä aikaakaan kun olemme Varppeessa ja taas juodaan mehua.

-Kyllä tullaan kovaa, ollaan aika kovassa kunnossa, keskustelemme.

-Kärki meni 44 minuuttia sitten sanoo mehumies, yrittää masentaa, ei onnistu. Matkaan.

Vatulaan tullaankin melkoista huikua, kiitos mukavien alamäkien. Geelit naamariin ja taas latuselle. Pienessä nousussa tuntuu, että irtoaa sellainen Helnermäinen matala loikkakin. Kyllä tää on hienoo! Ohitamme muutamia letkoja tasatyönnöllä, mylly pyörii ja mikään ei tunnu missään. Puolimatkaan saavun juuri silloin kun puolikkaan lähtö tapahtuu. Nyt ei ole kiire, koska sumaa on edessä, pitää vaan pitää pää kylmänä, ettei hermostu. Toinen kaveristani jättäytyy suosiolla ja jatkamme kaksistaan matkaa. Ihan kuin olisi lähtö uusittu, niin takkuista on meno. Päästään kuitenkin Kyröskoskelle. Olen juuri laittamassa kurkkuja leivänpäälle, kun taas pitäisi mennä. Ettei jäädä jalkoihin...

Kävelyosuus ongelmitta, Lintuharjun nousussa jään pussiin ja kaveri karkaa pikkisen. Mäen päällä muistan, miten viimevuonna selkä suoristui tässä. Vielä ei tunnu kovin pahalta. Latuasemalla en kerkiä ottamaan niitä pilleritä, on jatkettava kohti Rokkakoskea.

Olin useamman kerran varoitellut laskusta Rokkakosken kanjoniin ja laskun jälkeen ilmoitetaan, että et turhaan varoitellut.

Rokkakoskella tapaan Janikan ja vaihdamme muutaman sanan, sitten hän jo lähtee. Ennen pitkää nousua saan sen letkan kiinni jota Janika näyttää vetävän. Nousun päällä koetan tarjota hälle peesiä, mutta ei kuulemma pysty siinä pysymään. Työtoverini koettaa ottaa irtiottoa..... En pysty vastaamaan, tässäkö tää nyt oli? Vedän ensin 70 kilometriä ja sitten jätetään kuin nalli kalliolle.... tässäkö on kiitos!! Selkä pikkisen suoristuu. Pentinmaalla mehua ja jatkan raahustamista eteenpäin. Kymppi maaliin ja kello näyttää 6 tuntia. Tuntuu aika pahalta. Julkujärvellä syön ja juon kaikkea mitä on tarjolla, sitten pikkuhiljaa kohti maalia. Hetkittäin saan pientä lyöntiä ja rytmiä hiihtoon. Sillan yli, viimeinen nousu, mutta vesitornia ei näy.... Olen aikas loppu. Vihdoin veisitornilla, nyt ei ole enää pitkästi. Hevosenpaska haisee, viimeinen lasku ja saan pysäyttää kellon aikaan 6.49. Pääsinpä maaliin, vaikka kyllä viimekilometrit oli aika henkiinjäämistaistelua, jälleen kerran. Mitsku kouraan. Apinajuoma tyttöä ei näy, tarjolla on vain mehua ja leipää. Varusteiden vaihtoa ja muutama sana tiimiläisten kanssa vaihtoon ja kisamakkaroiden kanssa kotio. Matkalla kuulen, että Northug oli voittanut 50 Kollenilla . Mutta eiköhän sitä ensivuonna koeteta uudestaan .