Triathlonteam226



Avantoraportti PDF Tulosta Sähköposti
25.01.2012 20:12

Syyskuussa kerroin perustaneeni yhden hengen testiryhmän, joka pulahtaa joka aamu järveen ja testaa onko sillä terveydellisiä vaikutuksia. Ihmiskokeet kun on näissä piireissä suosittuja Nauru

 

Kohmeisissa tunnelmissa kävin järvessä sitkeästi joka aamu - en voi sanoa uimassa käyneeni, mutta pikaisesti pulahtamassa. Välillä mittailin veden lämpötilaa, joulukuun lopulla mittari näytti +1 astetta, eikä se sitten oikeastaan enempää kiinnostanutkaan. Kylmää mikä kylmää. Flunssaa ei ollut koko syksynä.


Lauantaina 7. tammikuuta koitti kohtalon päivä: järvi oli mennyt jäähän. Mutta reipas talviuimari ei pienestä pelästy, vaan tekee itse avannon! Rohkeasti tallustelin jäätä rikkomaan, auts että se oli terävää. Pääsinpä silti kastautumaan.



Seuraavana aamuna olikin kerrassaan upea aurinkoinen talviaamu ja pakkanen oli taas kiristynyt.



Oli otettava järeämmät konstit käyttöön: ei muuta kuin kirves olalle ja avantoa hakkaamaan. Ei enää onnistunut, vesi oli laskenut todella paljon ja laiturin päässä oli enää nilkkoihin asti vettä, eli sehän oli jo umpijäässä. Olisi pitänyt kävellä keskemmälle järveä, mutta luovutin, ei minusta oikeasti ole siihen, että pimeänä arkisena talviaamuna haparoin tietäni jäätä pitkin avantoa etsimään yhtään laiturin päätä pidemmälle. Olipahan taas naapureilla ihmettelemistä kun heiluin kirveen kanssa hakkaamassa reikää jäähän Hymy



Kummasti kylmän veden aiheuttamaan hyvänolontunteeseen jää koukkuun: kävin heti viikolla Alisella avannossa. Siellä oli sauna tupaten täynnä väkeä, suosittua puuhaa näyttää olevan. Seuraavaksi olikin jo Pajulahden leiriviikonloppu, ja heti seuraavalla viikolla flunssa! Mitä ihmettä!


Uskon edelleenkin kylmähoidon tuovan vastustuskykyä, mutta kylmässä pitänee käydä säännöllisesti. Joka-aamuisen järvessä käynnin sijaan tahti oli muuttunut kerran viikossa -tahdiksi. Siihen kun yhdistettiin treeniviikonloppu, jonka jälkeen olin varmaan normaalia alttiimmassa tilassa vastaanottamaan kaikenlaisia pöpöjä, niin siinähän se sitten oli ja flunssa tuli. Toivotaan edes että se olisi ollut nyt lievempi kuin ilman järvikäyntejä olisi ollut.


Kunhan tästä tokenen, aion edelleen yrittää käydä edes kerran viikossa tai kahdessa jossain avantouintipaikassa. Homma menee nyt kyllä hankalammaksi, avantouintipaikkaan pitää erikseen ajella, niissä on tietyt aukioloajat sun muuta, mutta yritetään silti. Ja suosittelen edelleen muillekin, kyllä se hyinen hurmio kannattaa ainakin kokeilla!
Viimeksi päivitetty 25.01.2012 22:25
 
Olet:  : Etusivu Seura Blogit Soile Avantoraportti