Triathlonteam226



Kisaturistina Kankaanpäässä PDF Tulosta Sähköposti
16.10.2011 21:04

Kankaanpäässä juostiin lauantaina maraton, puolimaraton ja kymppi. Työpaikan juoksuporukasta oli kavereita lähdössä juoksemaan puolikkaan, joten päätin lähteä mukaan - tällä kertaa puhtaasti kannustushommiin. Perjantai-iltana askartelin kannustuskylttejä siivittämään juoksutoverit huimiin suorituksiin.

Tärkeätä ja keskittymistä vaativaa hommaa kuten kuvasta näkyy. Kuvasta tarkkasilmäisimmät saattavat bongata myös palasen uudenuutukaista keittiötä. Se on viittä vaille valmis, huomenna vielä loppusilaus ja sitten saa pistää padat ja kattilat porisemaan.

Kankaanpäässä juoksijat saivat nauttia auringonpaisteesta ja ihanan kirpakasta syyspäivästä. Kannustustiimilläkään ei ollut hätäpäivää, se oli pukeutunut lämpimästi ja nautti hiukopalaksi grillimakkaraa - jo ennen starttia Hymy. Päivä oli niin hieno, että kyllä itseäkin vähän juoksu poltteli... Onneksi reisissä tuntui vielä torstaitreenin jänishypyt, joten maltoin mieleni.

No en ihan kokonaan malttanut paikallani seistä, toisella kierroksella kannustin juosten pätkän matkaa. En tiedä mitä kannustettavat tästä tuumivat, mutta kannustajalla ainakin näyttää olevan kovin hauskaa Nauru

Oli mukava päivä, työporukan lisäksi juoksemassa oli paljon muitakin tuttuja, joten kannustettavaa riitti! Kerrassaan hienoja vetoja, onnea kaikille mukana olleille!

 
Olet:  : Etusivu Seura Blogit Soile Kisaturistina Kankaanpäässä