Triathlonteam226

Triathlonviikonloppu takana. Mitäs se meinaa? Se meinaa rutkasti uusia kokemuksia, uusia tuttavuuksia, mielettömän upeaa syyssäätä, tuhtia tietopakettia ravintoasioista ja tietenkin treeniä.

Harraste training campilla sää kyllä suosi! Perjantai-iltana myrskysi tuulta ja vettä vaakasuoraan ja maanantaille on taas luvattu sadetta. Välissä oli kaksi ihanaa aurinkoista syksyistä päivää.

Leirillä keskityttiin erityisesti tekniikkaan ja uintiin. Hauskaa (? ) oli huomata se, että training campin ohjelma sisälsi suunnilleen kaikkia asioita, jotka eivät todellakaan ole vahvimpia alueitani... Jalkojen voima, pyörätekniikka ja uinti. Kaikkia oli ja kaikki ovat minulle vaikeita... Mutta näin sitä eniten oppii!

Perjantai aloitettiin tietopaketilla harjoitusrytmityksestä. Sitten jatkettiin voimaharjoituksilla. Salilla tehtiin yhdeksää perusliikettä kahdenkymmenen sarjoissa pari settiä, kahtena kierroksena. Jalat saivat eniten kyytiä. Jalat tutisten siirryin seuraavaan harjoitukseen. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni tuttavuutta Wattbiken kanssa. Melkoinen härveli! Wattbike mittaa jalkojen voimantuottoa. Sanoinko jo että jalkojen voimantuotto ei meikäläisellä ole ihan parhaissa kantimissa? Mittari piirsi polkiessa kuviota, jonka olisi pitänyt olla ympyrän muotoinen. Silloin jalkojen voimantuotto olisi ollut ihanteellinen koko kampikierroksen aikana. Kuvio, jonka sain aikaan, oli juustonaksun muotoinen. Päistä leveä, keskeltä kapea, ei lähelläkään ympyrää  Wattbikella tempaistiin vielä yhden kilometrin mittainen matka täysillä. Se oli ihan varmasti elämäni pisin kilometri! Huh!

Lauantaina aloitettiin pyörän hallintatekniikalla. Piti ajella temppurataa pitkin, oli käännöksiä, pujottelua ja kaikkea. Pyörätekniikka ja minä ei olla aikaisemmin mahduttu edes samaan lauseeseen. Tieto kyllä lisää taitoa: kun esimerkiksi oppii, että sen puolen kampi, minne käännytään, kannattaa olla ylhäällä, käännös sujuu huomattavasti helpommin. Selvisin radasta, saattoi tosin olla, että joku keila kaatuikin... 

Temppuradan jälkeen ajeltiin kolmen kilometrin tempopätkälle ja ajettiin se muutamaan kertaan. Aika kovaakin mentiin, jossain vaiheessa huomasin tasaisella osuudella nopeusmittarin näyttävän 47 kilometriä tunnissa kun temmoin peesissä menemään - en kyllä ihan varmasti niin kovaa ole ennen ajanut kuin alamäessä! Pyöräily on mukavaa niin kauan kun jalat ei mene hapoille - se on omassa pyöräilyssäni aina niin tuskaisen lähellä. Se jalkojen voima, sepä se mikä puuttuu...

Pyörän jälkeen harjoiteltiin urheilukentällä juoksutekniikkaa. Huh helpotus, se sentään sujui. Kivaa kun juoksu on kivaa, mutta mitenkähän käy, nouseeko jossain vaiheessa jokin muu laji ykköseksi? "Ykköslajilla" tarkoitan sitä, mikä sujuu parhaiten ja tuntuu mukavimmalta. Onko kaikilla triathlonisteilla jokin laji lempilaji? Minulla on juoksu, mutta ken tietää jos vaikka alan uimaan kuin weismylleri ja uinnista tuleekin lempilaji? Niin varmaan 

Lounaan jälkeen saatiin kuulla tietopaketti kestävyysurheilijan ravinnosta, sitten siirryttiin venyttelyjen kautta altaaseen uimaan. Muistan vielä hyvin, kun olin keväällä ensimmäistä kertaa tällä leirillä. Silloin uintiharjoittelu oli omalla kohdallani lähinnä selviytymistaistelua. "Verryttelyksi 150 metriä vapaauintia". Siis tä? En edes kykene uimaan kuin 25 metriä kerrallaan? Nyt oli ihanaa huomata, että jotain on tapahtunut! Se 150 metriä meni mukisematta - ja paljon muuta siihen päälle. Olo oli rento ja pystyin vastaanottamaan valmennusta huomattavasti paremmin. Lopuksi uintia kuvattiin videolle.

Sunnuntaina aloitettiin parin tunnin venyttely- ja uintisetillä. Scullingia, pullareilla ja uimalaudoilla uintia, kylkiuintia, käden postilaatikosta sisään laittamista ja ties mitä. Sen jälkeen päästiin vihdoin katsomaan uintivideoita. En ollut koskaan nähnyt omaa uintiani, joten olipa kyllä mielenkiintoista päästä nyt näkemään. Se näytti ihan uinnilta! Pää kuikuilee vähän liian ylös, ranne tekee kummallisen koukistuksen ja käsi vähän jarruttaa liu'ussa koska ranne suuntautuu liian ylös. Mutta kyllä se silti uinnilta näytti  Edessä on joka tapauksessa pitkä talvi aikaa hioa tekniikkaa kuntoon. Olen kokenut monta epätoivon hetkeä uinnin parissa, mutta juuri nyt olen helpottunut, tuntuu siltä, että kyllä se uintikin siitä vielä suttaantuu. Kyllä on kannattanut tahkota! Jes!!!

Viimeisenä viikonlopun ohjelmassa oli reilut 50 kilometriä pyörää ja kaupan päälle parinkymmenen minuutin juoksu. Niin oli triathlonviikonloppu pulkassa. Mukavaa!