Triathlonteam226

Tänne kuuluu erityisen hyvää, vaikka päivityksiä ei ole aikoihin ilmestynytkään. Kiireisiä päiviä on pidellyt ja elämä on ollut tapahtumarikasta.

Aloitan siitä, mihin viimeksi jäin, eli tässä on dokumentoituna kesän viimeinen tri-kisa:

 

Kyseessä oli työpaikan järjestämä triathlon elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vire ei ollut enää parhaimmillaan, mutta halusin osallistua kisaan, ehkäpä näyttääkseni itselleni, että kykenen selviytymään maaliin asti... Osallistuin ”pitkän matkan triathloniin”, joka tarkoitti suurin piirtein tavallista sprinttimatkaa: uinti 350 m – pyörä 22 km – juoksu 5 km.

 

Uintiosuudella yhdellä toisellakin kisaajalla oli minun lisäkseni märkäpuku  Uintisijoituksella en voi silti kehua, 16/27. Voi mitä pulikointia ja räpiköintiä!

 

 

Pyöräosuus lähti kivasti, kunnes neljän kilometrin jälkeen etuvaihtaja jäi jumiin. Pienelle vaihteelle en enää saanut vaihdettua, joten isolla sitten mentiin, huhhuh. Raskasta survomista. Pääsin jossain kohtaa hyvään peesiinkin, mutta ylämäessä tipahdin kelkasta, sille ei voinut kerta kaikkiaan mitään. Reidet olivat hapoilla. Myönnän, että meinasi ottaa päähän, mutta sitten sain ajatukset ruotuun ja ajattelin, että poljeskellaan tässä nyt vaan, otetaan edes treenin kannalta Yritin olla ajattelematta edessä olevaa juoksuosuutta ja keskittyä  vain polkemiseen. Reitti oli edestakainen, ja paluumatkalla sainkin uutta puhtia, kun näin, että porukkaa tulee vielä perässäkin! Survoin isoilla vaihteilla entistäkin sinnikkäämmin. Pyöräsouuden sijoitukseksi jäi 13/27.

 

Loppuihan se pyöräosuuskin sitten aikanaan. Vaihdossa ehdin manata pyörän vaihteiston huollolle, kengät vaihtoon, kypärä pöpelikköön ja sitten juoksemaan. Juoksureitti oli kahtena kierroksena Sarpatissa. Reittiä oli yritetty helpottaa - niin paljon kuin se nyt Sarpatissa on mahdollista. Kylläpä se harkkakisareittiin verrattuna olikin helpompi kun yksi tiukka nousu puuttui vallan kokonaan. Juoksu meni kait ihan ookoo, omalla tasolla puuskutin menemään. Alun jälkeen en ainakaan päästänyt ketään ohi. Ja juoksu oli kyllä ehdottomasti kisan mukavin osuus! Sijoitus 12/27.

 

Kaiken kaikkiaan sijoitus 14/27. Miehet ja naiset kilpailivat samassa sarjassa (naisia oli koko kisassa vain neljä), joten kaikesta huolimatta olen kyllä tyytyväinen.

 

Tuntemukset kisassa olivat kahtiajakoiset. Oli toisaalta ihan mukava vielä kisata, vieläpä tutulla porukalla, mutta toisaalta taas meneminen ei oikein huvittanut. Ei ollut SITÄ kisafiilistä. Kyllähän eteenpäin toki punnersin menemään, mutta ei siinä lennokkuutta, poweria ja innokkuutta ollut kovinkaan kummoisesti. Ei ollut vaikeaa osata itsekin päätellä, että kesän kuntohuippu oli ollutta ja mennyttä. Niinhän kauden kai kuuluukin mennä, että syksy ja talvi tehdään pohjatyötä kesää varten, kesällä sitten nautitaan tuloksista ja kuntohuipun ollessa kohdillaan tehdään parhaat tulokset. Sen jälkeen palaillaan taas rakentamaan uusia perustuksia. Tämä kaikki on vain niin uutta minulle. On äärimmäisen mielenkiintoista - ja vaikeaakin - kuunnella omaa kroppaa. Ennen muinoin, kun en harjoitellut tavoitteellisesti, tein vuoden mittaan kaikenlaista, välillä säännöllisesti ja välillä epäsäännöllisesti. Eipä siinä ehtinyt mitään kuntohuippuja huomata. Ei niitä tainnut edes kehittyä!

 

Kesän melkeinpä jännittävin osuus on vielä kertomatta. Loppukesän kiireiden keskelle saatiin aikaan muuttohässäkkä! Uutta kotia ei edes etsitty, mutta se taisi löytää meidät. Kävi niin, että löysimme sellaisen kodin, josta emme edes tienneet haaveilevamme. Vartti asunnossa riitti kuitenkin vakuuttamaan meidät siitä, että tässä on se mitä haluamme. Kaikki kävi nopeasti: kahdessa kuukaudessa olimme muuttaneet ja myyneet vanhan kodin. Kesälomasuunitelmatkin menivät lennossa uusiksi: matkustelu vaihtui tapetin irrotteluun ja maalaamiseen. Nyt eletään remontin keskellä ja koitetaan sopeutua "maalla" asumiseen. Asuimme 11 vuotta Tampereen keskustassa, nyt sinne kestää autolla vartin. Melkoinen muutos, voin kertoa.

 

Uusi koti tukee triathlonharrastusta kaikin puolin. Juoksureittejä löytyy kivasti, pyöräilemään on paljon helpompi lähteä kuin keskustasta ja rantaan on matkaa 7 metriä. Ei ole enää tekosyitä olla treenaamatta Triathlontreeneihinkin on paljon lyhyempi matka, kotoa hurauttaa Nokian uimahalliin kymmenessä minuutissa.

 

 

Kuvassa näkymää olohuoneesta. Ei voi valittaa, olen tästä kaikesta yhtä hymyä! Kunhan vielä saadaan koti remontoitua. Parhaillaan odotellaan keittiötä. Tulee olemaan kuulkaa tosi jännää kun saa jääkaapin sisälle! Nyt vanha jääkaapinrotisko on ulkona autokatoksessa - alkaa olla vähän kylmä hakea aamukahviin maitoa En ole vielä ehtinyt hankkia naapurustossa hullun mainetta yhdistelmätreeneillä, mutta uskon, että ulkojääkaapilla sen saa melkein yhtä nopsaan... Syömisetkin on mitä sattuu, kun liettä ei ole käytössä. Mikro ja mielikuvitus puolestaan ovat kovassa käytössä.

 

Olen perustanut myös yhden hengen testiryhmän. Olen käynyt joka aamu järvessä pulahtamassa. Olen oman itseni koekaniini ja haluan tietää, onko kylmässä vedessä uimisella mitään terveydellisiä vaikutuksia. Helpottuuko ainainen sormien ja varpaitten paleleminen? Tuleeko flunssa? Raportoin tuloksia myöhemmin.

 

Treenaaminen jäi asuntohässäkän keskellä hyvin pikkuruiseen rooliin. En ole vuoteen treenannut niin vähän kuin elokuussa. Välillä on ollut kovin huono omatunto, mutta silti olen tyytyväinen, että taas kerran kaikki järjestyi niin kuin pitikin: kyllä muutolle ja remontoinnille nyt oli hyvin aikaa. Jos koti olisi löytynyt vaikkapa toukokuussa, olisin ollut ihmeissäni kesän treenien ja kisojen kanssa.

 

Onneksi syyskuussa on uintivuorot ja torstaijumpat alkaneet, ne tuovat ryhtiä tähän elämään. Uimahallissa uiminen muuten on ihan lastenleikkiä kesän avovesiuintien jälkeen. Hyvänen aika, pohjassa on viiva jonka mukaan voi suunnistaa. Eiköhän tästä aleta pikku hiljaa palailla normaaliin elämänrytmiin!