Triathlonteam226



Syksyn kuulumisia PDF Tulosta Sähköposti
24.11.2011 02:50

Siitä onkin tovi kulunut kun viimeksi olen blogia päivittänyt. Hengissä ja yhdes koossakin ollaan! Saavutus sekin...  

 

Syksy on jo pitkällä ja onhan tässä jo oikeakin treenaaminen päässyt hyvään vauhtiin ylimenokauden jälkeen. Hiihtokelejä odottelen jo innokkaasti. Vuosi sitten aloitettiin jo hiihtokausi näihin aikoihin. Nyt olisi oikein uuden uutukaisia suksiakin pari paria. Tuskin malttaa odotella kelejä.  Maastopyöräilyt olen valitettavasti joutunut suurimmaksi osaksi Kalle Cuben kanssa tekemään pilkkopimeässä. Se on vaatinut kyllä melkoista itsekuria mutta kun tuo sisällä trainerilla ajaminen 3,5 h ei oikein innosta. Se on hätätilanteita varten. Kerran iltavuoron päätteeksi jouduin töistä ajamaan lähes kymmenen kilometriä pilkkopimeällä pelkän suhteellisen tehottoman otsalampun kera. En nähnyt edes tien reunoja. Ja kun auto tuli vastaan piti pysähtyä kun ei nähnyt yhtään mitään. Päätin, että satsaan kunnon valonheittimeen. Kunnollinen lamppu on kyllä tarpeelliseksi osoittautunutkin. Tapaturma-altis kun tuon pyörän kanssa olen… Sunnuntaina tuli tosin vastaan juoksijoita, joilla oli vielä tehokkaammat lamput! Taas täytyy mennä kaupoille. Eihän juoksijalla voi olla tehokkaampi lamppu kuin pyöräilijällä!

 

Uinnin saralla toivottavasti ollaan menossa hyvää vauhtia eteenpäin. Siihen on nyt panostettu henkilökohtaisen uimavalmentajan muodossa. Uinnissa ei anneta enää tasoitusta ensi kesänä! Toistaiseksi olemme keskittyneet vain tekniikkaan. Missio "uppopalloilijasta vesipalloilijaksi" on aika haastavaa. Vanhasta tyylistä ja tekniikasta oppiminen pois ja uuden oppiminen on yllättävän vaikeaa ja vaatii kovaa keskittymistä. Mutta olen kuulemma kehityskelpoinen. Seuran uintivuorolla saattaa tuo uintiin keskittyminen herpaantua kun tulee höpöteltyä kavereiden kanssa, tai niin kuin viime maanantaina uintitreeni vaihtui uimahyppyihin vai pitäisikö sanoa pellehyppyihin, ainakin omalta osalta. Mutta mikä tärkeintä, ei aina tarvitse treenaamista ottaa tosissaan ja hauskaakin saa olla!

 

Seuran kauden päättäritkin tuossa alkukuusta juhlittiin. Kiitos Seuralle Vuoden "veteraani"- eli ikäsarjaurheilijan  tittelistä. Ja kyllä ne oli naiset, jotka voitti Singstarin! Muistaakseni…   

Mukavaa loppuvuotta kaikille ja treeniseura kelpaa aina!

 
Olet:  : Etusivu Seura Blogit Niina Syksyn kuulumisia