Triathlonteam226

Kyllähän kisapäiviin aina jotain ekstrajännitystä tarvitsee, ellei varusteiden osalta niin jotain muuta sitten! Matkalla lähtöpaikalle poliisi käski himmailla vauhtia, niin menihän siihen matkaan Niinisalosta Teivoon aikaa! Poliisisetäkin sanoi, että on koko päivä aikaa hiihtää.

Pirkan hiihdon 90 km vapaalla on siis takana! Ja fiilis on tietysti mahtava. Lähdin matkalle ajatuksella, että läpi mennään. Vaikka kyllä siellä viimeisellä kympillä jo kisaviettikin heräsi vai liekö ollut vain mielessä, että kunpa tämä joskus loppuisi.

Tankkaukseen sain hyviä neuvoja konkareilta. Jirin, Kaitsun ja Markon reseptiin lisäsin omat ”mausteet” ja soppa oli valmis!  Mielestäni melko hyvin onnistui tankkauspuoli. Hiihtoa edeltävät kolme päivää meni parin kolmen tunnin välein syömällä (punainen liha oli kiellettyjen listalla) ja juomalla nesteitä paljon. Urheilujuomaa ei tee mieli ihan heti juoda! Toisaalta jäi sellainen tunne, että jäikö siitä mitään kehoon, sen verran usein piti vessassa käydä! Johan ne alkoi töissäkin ihmetellä minun touhuja!

Hiihdon aikana pysähdyin tankkauspisteille ottamaan geelin sekä vettä ja suolakurkkuja. Joillakin pisteillä otin lisäksi rusinoita, mehua ja mustikkasoppaa. Suolakurkun ja mehun yhdistelmä on muuten aika mielenkiintoinen.... Nam!  Kahdella pisteellä otin myös Gainomaxia. Minkäänlaisia kramppeja ei matkan aikana esiintynyt. Jossain vaiheessa matkaa oli hieman alaselkäkipua. Matkan aikana yritin hokea itselleni, että ”lantio eteen ja keskity tekniikkaan”. Mutta kyllä se niin vaan oli, ettei näillä treenikilometreillä tuota matkaa kokonaan saanut pakettia kasassa pidettyä.

Ennen lähtöä oli mukava nähdä muitakin teamiläisiä, jotka matkaan olivat lähdössä. Eipä heitä paljon sitten lähdön jälkeen näkynytkään… Hyvähän se on hiihtää tuo matka alle viiteen tuntiin mutta hiihdäpä se kahdeksaan tuntiin!   Myös kummisetäni lähti kaverinsa kanssa reippaasti Retki-Pirkkaan. Minun syyni kuulemma. Just.   Valitettavasti Wellu ei flunssan takia päässyt matkaan lähtemään mutta oli kuitenkin matkan varrella huoltamassa ja kannustamassa, mikä tuntui erityisen tärkeältä. Ja erityisesti kiitosta Wellu saa loistavasta suksien voitelusta! Sain muuten kanssahiihtäjiltä palautetta suksien hyvästä luistosta. Ja kyllähän ne voiteet ja mitkä-lie-pulverit maksoikin!

Lähtöviivalla tai pikemminkin lähtöalueella oli satoja, ellei jopa tuhansia matkaan lähtijöitä. Jälkikäteen ajatellen tuli valittua aika varovasti lähtöpaikka melko takaa. Mutta toisaalta oli aika mukava ohitella ihmisiä. Siinä reilut viisi tuntia mentiin peräkanaa Mikon kanssa. Oli todella mukava hiihdellä kun oli tuttua seuraa ja sai jakaa fiiliksiä. Kiitos Mikko!

Ensimmäiset 60 kilometriä oli yllättävän helppoa. Vauhti oli rauhallinen. Voimia säästeltiin loppua kohti. Välillä hiihdeltiin pitkissäkin letkoissa, joissa oli hiihtäjiä kymmeniä. Ylämäissä joutui välillä ihan pysähtelemään. Latupohja oli paikoitellen todella pehmeää ja tuntui jopa, että umpihangessa hiihdetään. Hämeenkyrön tankkauspisteellä ajattelin, että on pakko päästä vessaan mutta en jaksanut jonotella, joten ajattelin, että hoidan homman johonkin puskaan kilometrin kävelyosuuden jälkeen. No, eihän siellä mitään puskaa ollut mutta pakko oli asia hoitaa.   Ja kylläpä keveni olo ja tuntui, että nyt on turbovaihde päällä ja suksi kulki todella hyvin eikä ylämäetkään tuntuneet miltään. Selkiä tuli vastaan aika mukavasti. Ohittaminen oli paikoitellen vaikeaa ja tasatyönnöillä piti ohitella. Hitsi vie, kun sitä olisi tullut treenattua! Rokkakosken kolmen kilometrin nousun jälkeen tuli pienoinen notkahdus. Siinä vaiheessa oli lähes 70 km takana ja jonkin aikaa jo peesissä ollut nuori nainen. Hiihtäminen alkoi kyllästyttää… Ehkä oli sitten kuitenkin hieman energiavajetta hyvästä tankkaamisesta huolimatta. Uutta pontta antoivat tutut naamat ladun varrella, lehmäkellojen kilkatus ja kannustushuudot. Kymmenen kilometriä ennen maalia alkoi taas hiihto maistua vaikka viimeiset kilometrit tuntuivatkin tooodeeella pitkiltä. Ja se nainen vaan hiihti peesissä. Muutama kilometri ennen maalia hän otti irtioton ja jäin noin sata metriä. Teivoon laskettelin tunnelmallisessa kynttilän loisteessa ja maalisuoralla näin sen tytön punaisen takin ja ajattelin, että hemmetti jos hän hiihtää minun peesissä parikymmentä kilometriä niin minun on pakko voittaa hänet! Otin kunnon loppukirin ja voitin kuin voitinkin hänet… sekunnilla!

Kyllä oli mahtava olo päästä maaliin ja saada halaukset seurakavereilta ja läheisiltä! Oli hieno tunne, kun äiti ja isä olivat myös ottamassa vastaan maalissa. Eihän sitä oikein tiennyt itkisikö vai nauraisiko ja jalat vain tärisivät rasituksen jäljiltä.

Kaloreita tuolla matkalla kului 4200 keskisykkeen ollessa 159! Silti jäi sellainen tunne, että kovempaa olisi voinut mennä ja tankkauksiin olisi voinut käyttää vähemmän aikaa. Kyllähän se kisavietti sieltä jostain nostaa päätään vaikka tällä kertaa mentiin "naatiskellen". Ensi kerralla taidetaan sitten ottaakin enemmän kisan kannalta...