|
Talvitriathlonin MM- ja samalla myös SM-kisat vedetty. Luojan kiitos ne on ohi! Eilinen päivä meni sumussa ja nyt jo pystytään analysoimaan eilistä kisaa. Kunnon urheilijan tapaan täytyy tietysti käydä läpi mikä meni pieleen ja ketä/mitä syyttää.  Peiliin on turha katsoa!
Aluksi totean kuitenkin, että kisa meni sijoituksia ja aikaa aatellen niinkuin olin ajatellutkin. En ollut MM-lähdön viimeinen ja mitalikin, pronssinen, tuli ensimmäistä kertaa naisten yleisestä SM-sarjasta, joten tyytyväinen sikäli pitää olla. Mutta sitten itse kisaan ja sen analysointiin.
Suuntasin perjantaina Jämille auto täynnä tavaraa. En edes muista monetko lenkkarit oli matkassa mutta oli joka kelille lenkkareita ja kävin vielä varuiks ostamassa irtonastojakin mikäli keli näyttää siltä että joutuu laittamaan tossujen pohjiin muutaman nastan. Oli pyöräilykengät ja monot ja kypärä ja parit sukset ja parit sauvat, pyörän pumppu.... Kalle oli tietenkin matkassa! Ja Kallella varakumeja ja nastarenkaatkin. Vaatteita kassi kaupalla, samoin evästä. Julmettu määrä tavaraa mutta onneksi on tila-auto! Keliolosuhteiden vuoksi kaikki kisareitit meni täysin uusiksi. Riittävän rankat ne oli kyllä nytkin. Perjantai-iltana sähläiltiin vielä renkaiden kanssa kun pyöräreitti oli paikoitellen ollut jäässä vielä perjantaina. Vaihdoin vielä illalla nastat, kylläkin sitten turhaan. Kävin kisa-aamuna ajamassa kertaalleen läpi ja reitti oli luminen ja melko pehmeä jo, joten kiireellä vaihdettiin takas toiset renkaat. Kiitos Markku avusta! Pro-kisailijoiden kanssa tuli keskusteltua mm. renkaista ja rengaspaineista, josta oli kisaa ajatellen kovasti apua. Oravamäen Maijalta sain myös paljon hyviä vinkkejä. Maijan vinkkien perusteella päätin laittaa paineita renkaisiin allle barin. Ennen starttia kävin vielä pikkusen testailemassa, vähempää en enää uskaltanut laittaa vaikka kuulemani mukaan jopa 0,5 baarin paineilla ajettiin.
Jännitys oli kyllä kova. Yön nukuin todella huonosti. Jännityksen vuoksi unohdin syödä vielä pienen välipalankin aamupäivällä. Ennen starttia olo oli todella huono ja sanoinkin kavereille, että melkein oksennus tulee. Ikinä ei ole tuollaista oloa ollut vaikka enemmänkin olen jännittänyt joskus. Uskokaa tai älkää! Jälkikäten ajatellen tuli vedettyä liian kova alkulämpö. Tarkoitus oli lämmitellä 20 minuuttia josta viis minuuttia kovaa. Mutta se muu aikakin tais mennä liian kovaa.
Lähtöviivallakin vielä ajattelin, että olen niiiiiin väärässä paikassa ja seurassa. Maailman parhaiden talvitriathlonistien seurassa... Ulkomaalaisten, jotka treenaavat (kenties jopa työkseen) vain ja ainoastaan talvitriathlonia! Hulluja! Onneksi lähtöviivalla oli myös tuttuja ja paikanpäällä läheisiä kannustamassa.
Juoksun ajattelin vetää kovaa ja lähdin kärkiryhmän peesiin, jossa en kyllä kilometriäkään pysynyt.  Kaameeta kyytiä menevät! Juoksun alku ja loppu oli sohjoisella lumella juoksua. Muuten juoksu tapahtui Jämin lentokentällä kolmena kierroksena. Alusta oli osin asfalttia, joissa parissa kohtaa oli ihan peilijäätä ja osin pehmeää hiekkaa. Juoksu ei missään kohtaa tuntunut sellaiselta rennolta ja kevyeltä juoksulta miltä se yleensä on tuntunut. Sykkeet paukutti yli 180. Tokan kierroksen himmasin vauhtia kun ajattelin, että edessä on vielä raaka pyöräily.
Pyöräilyosuus oli todella pehmeää ja upottavaa lunta mutta paikoitellen löytyi kovempaakin alustaa ajaa. Pyörän työntämiseksi meni yhdessä ylämäessä ja yhdessä todella pehmessä ja syvässä paikassa. Suurin ongelma pyörällä oli kaameet pohjekrampit. Ihme juttu mutta kerran ainoastaan kaaduin. Ajoin tasaisella aivan baanan reunassa ja vetäsin vähän liian reunaan ja upposin lumeen ja kellahdin kyljelteni. Eipä ole koskaan tullut ajettua tuollaisissa olosuhteissa! Tuossa tarvittiin todella teknistä osaamista. Moneen kertaan ajattelin pyöräosuudella, että ei ikinä enää talvitriathlonia! Tai ainakin metsässä ja upottavassa lumessa ajoa pitää treenata ja paljon!
Pyörältä hiihtoon vaihto oli toooodeeellla hiiiiiidaaaaaaaaas. Lähes kaksi minuuttia eli lähes minsa enemmän kuin muilla. En meinannut millään saada monoja jalkaan kun pohkeet kramppasivat niin pahasti. Toisen monon jouduin ottamaan poiskin vielä. En meinannut pystyä suoristamaan jalkaani lainkaan. Hiihto olikin takkusta menoa. Paukut oli annettu ja ajatus oli vain, että maaliin kun pääsis edes. Matka tuntui loputtomalta... Tekniikasta ei tietoakaan.
Suurin moka tuli tehtyä ehdottomasti kisan aikaisessa tankkaamisessa. Lähes kahden tunnin kisan, jonka aikana olisi tarvinnut juoda nesteitä noin 1,5 litraa. Minulla meni vain korkentaan 4 dl.... Olisi pitänyt paremmin miettiä missä juo ja miten juo. Pyöräosuudella kaikki keskittyminen meni ajamiseen ja vaikea siellä oli missään juodakaan mutta pakko olisi ollut. Geelejä en ottanut kuin yhden kun tulin juoksusta vaihtoon. Ajatus oli, että olisin kolme ottanut. Virhevirhevirhe sekin. Amatööri.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin kokemuksena jälkikäteen hieno ja opettava kisa. Harvoin pääsee tuollaisessa seurassa kilpailemaan! Kisa oli kyllä haastavin ja kamalin ikinä ja pitkän matkan triathlonkisa oli nautintoa tähän verrattuna! Kiitos iso järjestäjille! Kiitos Team226! Kiitos kannustajille hirmuisesti! Kiitos hierojalleni, ystävälleni, joka oli myös kannustamassa paikan päällä! Huh olipa paikat jumissa ennen kisaa. Ja kiitos tietysti erityisesti Vormistolle ja avustajalleni ja kannustajalleni ja valokuvaajalleni Sarille myös iso kiitos! Valokuvia laitan tänne myöhemmin kun niitä saan! Onnittelut myös muille suomalaisille mitalisteille! Onnittelut erikseen vielä päivän todelliselle Teräsmiehelle Jirille, joka polki ilman toista kampea yli puolet pyöräreitistä ja silti tuli maaliin hienolla ajalla!!!
|
Mutta tämä ei ole AA-kerho vaan blogini triathlonurheilustani. Treenaamisen olen aloittanut, yhdessä mieheni Wellun kanssa, lähes nollasta reilu puolitoista vuotta sitten vuonna 2008. Aluksi oli tarkoitus kisata vain sprinttimatkoja mutta nälkä taitaa kasvaa syödessä ja viime kesän perusmatkan jälkeen ajatuksiini tuli ensi kesän puolikas ja kuka tietää mitä tulevaisuudessa. 
Haastavaa treenaamisestani tekee säännöllisen epäsäännölliset työvuorot. Samalla viikolla saattaa olla kaikkia kolmea vuoroa! Ja kisoja ei mennä vain viemään läpi vaan tosissaan ja lujaa mutta samalla myös yritetään nauttia!
Täytyy lauantaina muistaa ettei siellä heilutella valokuvaajille vaan keskitytään siihen omaan suoritukseen kympillä. Latupohja oli mukavan kova ajaa mutta valitettavasti taitaa olla niin että tulevana lauantaina saa ihan tosissaan tehdä töitä pyöräosuudella. Pohjat saattavat olla hyvinkin pehmeät ja eteenpäin meno tulee olemaan hyvin hidasta siinä tapauksessa. Mahtaisiko kukaan lainata mulle lasten pyörää? Mahdollisimman pientä kiitos. Mietin, että mahdetaisiinko minut diskata jos juoksisin pyöräosuuden pikkupyörä selässä... Kantomiseksi/työntämiseksi se kuitenkin menee ja olisi paljon miellyttävämpää kantaa lasten pyörää...