Triathlonteam226



Rentoa reeniä PDF Tulosta Sähköposti
03.09.2008 21:07

Meniskö tänään juokseen? Oho, nyt on jo ilta ja seuraavanakin päivänä käy samanlailla.
Tällaista se nyt on kun on itselleen suonut harjoittelusta lepotaukoa. Rentoa reeniä, eikä pari ylimäärästä hupspäivää haittaa yhtään, eikä pari hupsviikkoakaan tässä vaiheessa kauttaLaughing.

Nyt on sellanen meininki että juoksu on kova sana. Se mun tapauksessa tarkoittaa että voinen päästä viikon tuntimäärissä juoksun osalta ehkäpä neljään tai jopa yli. Ei siis kovin paljoa, mutta eipä sitä kovin paljon uskalla yhtäkkiä nostaa totutusta vaikka kai mieli tekisikin. Mukavaa lenkkeily kuitenkin on ja näin syksyllä sitä osaa taas nauttia enemmän ulkoilumaastojen tarjoamista haasteista. Liian paljon tulee keväisin juostua asfalttia, kun kilometrivauhdit pitää olla muka niin tarkassa syynissä.
Kaikenkaikkiaan juoksua pitäisi lisätä hivenen seuraavaa kautta varten, ottamatta aikaa muista pois. Edessä on siis tarkkoja mietintöjä, mitä se mielestäni aina vaatii kun juoksusta on kyse.

ELOKUU

vko 32

ma: poskuttelua/vesijuoksua altaassa 30min
ti: 20min kevyttä kuntopiiriä, esim kuntopyörä sykkeet alle 90.
ke: lepo
to: ulkoilua pyörällä 50min
pe: uinti 10min
la: iltapyöräilyä 1h35min
su: iltapyöräilyä 1h 45min

vko 33

ma: lepo
ti: pyörä 60km (134 keskisyke) + juoksu 17min (142)
ke: pyörä 2x 35min
to: juoksut puntille + pyörää yhteensä 1h45min
pe: lepo
la: lepo
su: vesijuoksua 1h, juoksua 20min ( arvio 165- 180 n. 10min)

vko 34

ma: avovesiuintia 15min, vesijuoksua
ti: taas kovaa juoksua 20min ( arvio 165-180 n.10min)
ke: avovesiuintia 15min, vesijuoksua 30min
to: 1h pulikointia meressä
pe: 1h pulikointia meressä
la: lepo
su: vesijumppaa altaassa, 1,5h melko kovaa

vko 35

ma: pyörä 1h10min ( sisälsi 10min kiihtyvästi 150-160 väliin) + 5min juoksu
ti: pyörä verrat ajovastuksella 40min + 1h pyörää ( sisälsi 15km tempo, 177keskisyke, max 182)
ke: juoksu 44min (146) + pyörää 10min ( ajolaite), uintia 15min
to: lepo
pe: juoksu 1t35min (143) + pyörä 1h (töihin)
la: lepo
su: pyörä 1h + juoksu 41min (144)
 
Olet:  : Etusivu Seura Blogit Miikka Rentoa reeniä