|
Fiilis on mitä mainioin. Elokuun raikkaat illat piristää ja hyvin palauteltu elimistö kerää voimia vielä yhteen nykäsyyn, ehkä siihen kaikkein tärkeimpään. Pirkanhölkötys kuntoon pitäisi ittensä tassutella. Mulle juuri syksy on ollut aina todella hienoa harjoittelu aikaa. Jos ei pahoja ylirasituksia ole kesän kisoista hankittuna, on hyvä jatkaa eteenpäin kun kauden triathlon tavoitteetkin on takanapäin. Väliin tiukkakin keskittyminen harjoitteluun ja putkikatseinen elämäntyyli helpottaa ja aikaa jää muihinkin askareisiin, kuten jo 20 vuoden takaisen harrastuksen uudelleen herättämiseen, perhokalastukseen. No mutta viikon tai kaksi ehkä pystyy elämään tämmöistä uutta elämää, niin jo kummasti alkaa harjoittelu kiinnostamaan. Oikeastaan jokavuosi tuo lepojakso harjoittelusta tuntuu jäävän lyhyemmäksi eikä lepuuttelussa ole kyse kiinnostavuudesta, vaan kai yksinkertaisuudessaan ajasta, minkä pää ja elimistö haluaa ottaa, jotta voi alkaa luomaan uutta. Eikä jatkaa saman sekakeitoksen hämmentämistä vailla suuntaa ja oikeaa fiilistä, että olenpa valmis uuteen. Pari viikkoa tai kenties kuukausikin tuntuu julmetun pitkältä ajalta jatkuvaan harjoitteluun tottuneelle, pää kummastelee ja energiaa olisi urotekoihin. Elimistö jakaa merkkejä, pumppu voi vähän ihmetellä ja parikiloakin ropsahtaa lisää eloon.
Uuden alun teen maltilla, ylläpitäen vanhaa kuntoa ja ehkäpä keskittyen juuri juoksuun Pirkkaa silmälläpitäen. Vielä on edessä pitkä hieno syysharjoittelujakso joka aikanaan jatkuu saumattomasti talven tuloon. Mulla on yleensä juuri syksyisin tullut hirveitä flow tiloja harjoittelussa. Pitkä kiihtyvä juoksulenkki Kaupin ulkoilureiteillä tai Lamminpään vastaavilla saa sydämeni juhlimaan.
Harjoittelu syksyllä kesän jäljiltä on jotenkin vaan niin kevyttä ja kepeetä, ilman lämpötilat on alhaset, kone ei kuumene niin paljoa ja se yhtenä tekijänä myös edesauttaa saavuttamaan positiivisia tuntemuksia harjoittelussa. Voisko ne jokavuosi kertaantuvat tuntemukset kieliä palauttelun tärkeydestä, kyllä! Tänä vuonna oli yksi tavoite, Hawai. Ensi vuonna sekin sitten koetaan. Siinä ehkäpä hienointa oliskin se, että kausi ei loppuiskaan elo-, tai syyskuuhun, vaan se peräti huipentuisi lokakuuhun. Tämä tarkoittaisi juuri noita syysharjoittelun positiivisten tuntemusten kokemisia ja siirtämistä tuonne laavakentille. Tätä mietin jo menneellä kaudella ja sen haluaisin voida kokea ensi kaudella. Täydellinen motivaatio, koko kesä ja syksy aikaa harjoitella ja lopulta vuosi päättyisi aloha laulun kaikuun. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Olen kuitenkin huomannut, että tällainen unelma ruokkii mieltä aika hienosti ja antaa puhtia uudelle harjoituskaudelle, vaikka jaksan myös vihellellä, että kilpailut tuleekin liikkumisen halun oheistuotteena.
Nyt mieli lepää Pirkanhölkässä ja jotenkin kunnon massakuntoilutapahtuma vaan herättää tunteet kattoon. Kun näkee höyryävän juoksijan räkäposkella, paita syyssateen kastelemana, lenkkarit kurassa viipottamassa kunnon mäntymetsässä polkujapitkin, silloin tietää että tän urheiluhomman eteen kannattaa tehä vähän töitäkin
|
