Triathlonteam226



Blogi - Miikka

Tervetuloa seuraamaan elämäntapaliikkujan kirjoittelua. Täällä pari tarinaa kertoilee harrastuksestani triathlonin parissa. Samalla tarinat toivovat lukijan innostuvan omiin kokemuksiin liikunnan parissa. Hyviä ulkoilu- ja liikuntahetkiä toivoen kaikille liikkujille.

Vuoden 2010 kesän kohokohta on heinäkuun 4. päivä Frankfurtissa kilpailtava Ironman osakilpailu. Onnistumisen sattuessa tuohon päivään jatkuu matka Hawaijille. Sitä ennen tippuu monta pisaraa hikeä ja karttuu monta elämänarvoista hetkeä urheilun parissa.



Pirkanpyörään käy tie PDF Tulosta Sähköposti
05.06.2008 21:29

Sunnuntaina olisi tarkoitus lähtee 217 kilsan letkaan mukaan polkemaan Nässyä ympäri.
Se on jo perinteeksi muodostunut polkasu missä on menoa ja meininkiä.
Mikäs sen mukavampaa kun viettää vapaata isolla porukalla pyörien selässä ja harjoitella juomista ja syömistä urheilun aikana, aiai. Siinäpä ne urheilun tärkeimmät yhdessä paketissaWink.

Pientä säätöä on tullut harrastettua harjoittelun ja välineidenkin suhteen ja ehkäpä yksi mielenkiintoisimmista harkoista toteutui kuluneen viikon tiistaina. Koko talven haaveilin puntti ja pyörä yhdistelmästä salilla tehtynä. Se sitten toteutui ja pääsarja sisälsi 30 toistoa jalkaprässissä niin että tuntuu ja heti pyörän päälle ja vastusta lähes oman maksimin jolla polkemista 5 minuuttia + palauttelu. Tämä neljästi. Huomattavaa oli jalan polkuvoima jalkaprässin herkistämänä. Elikkäs mukavaa oli tämmönenkin kokeilla. Kiva on myös nähdä onko jalka sunnuntaina parempi moisen jäljiltä. Testing testing..

Avovesiuintia en ole uskaltanut vielä harrastaa, mutta märkkistä uimahallissa on liotettu muutamaan otteeseen. Olen löytänyt omaan uintiini uuden ja mielestäni hyvän tyylin. Siinä käsi palautetaan lähes suorana sivuilta eteen, jolloin olkavarren lihaksisto tuntuisi pääsevän helpommalla ja varsinkin märkäpuvun kanssa näin tuntuisi käyvän.

Hyviä treenejä ja ulkoiluhetkiä kaikille liikkujilleCool

Viimeksi päivitetty 06.06.2008 22:20
 
Triathlonkausi alkamassa PDF Tulosta Sähköposti
22.05.2008 21:18

Pari viikkoa taakkepäin treenipäiväkirjaa selatessa löytyy hivenen määräharjoittelua ja sitten perään tehoviikko ja nyt meneillään neljän päivän palautusjakso.
Olen pyrkinyt pitämään harjoittelussa kuitenkin vielä pientä käsijarrua päällä ja välttämään liian radikaaleja kausi eroja. Treeneissä pikkuhiljaa tapahtuu muutoksia kohti kisakautta, mutta enemmänkin saisi tapahtua.
Tykkään pitää harjoittelun nimittäin myös sellaisena, missä nautinto tulee harjoittelun hallitsemisen kautta jolloin varmuus harjoittelussa etenemisestä syntyy myös pääkopan tasolla. Olen kokenut tämän kohdallani toimivaksi ja myös harjoituksia selkeyttäväksi tekijäksi tässä harjoittelun monimuotoisuudessaWink.
No ajatuksia siitä mitä ja miten omalla kohdallani pitäisi harjoitella liikkuu päässä, mutta joskus toteutuneita harjoituksia jälkikäteen katsomalla se ei aina siltä tunnu. Ehkäpä juuri siksi triathlon on haasteita täynnä ja se ruokkii halua kehittyä urheilijana, tai ehkäpä vain harrastaa täyrellä syrämellä.

Vko 19

Tiistai lepo

Keskiviikko
juoksu/puntti/pyörä 2h

Torstai
pyörä kevyt rullilla 1h + uinti 1h 15 min
( ui sisälsi 2x500max lät/bul, 5x100 kovaa sileetä, kunnon happotreeni)

Perjantai
kevyttä ulkoilua pyöräillen ( ei treeni mielessä)

Lauantai
150km pyörä pk( 2h ajalta keskisyke >140 joka on siis aerobisen kynnyksen alapuolella ja tuntumassa)+ 5 min reipas juoksu

Sunnuntai
150km pyörä pk+ 20 min reipas juoksu tuntu hyvältä

Vko 20

Maanantai
rento palauttelu juoksu 50 min

Tiistai
Kova vk pyörä rullilla ( sisälsi 2x 10 min 170- 173 sykkeen vedot, väkisin joutu ensimmäisen painaan)
uinti 50 min palauttelu

Keskiviikko lepo

Torstai
pyörä 2h kevyttä+ juoksu 22min rennonreipasta
illalla puntti 40min

Perjantai
pyörä verrat rullilla 20min(130) + 40 min juoksu( sisälsi 4x1km veto 5min läh.) + 40min pyörä(135)

Lauantai lepo

Sunnutai
pyörä 1h 15min+ uinti 1h

Vko 21

Maanantai
juoksu 20km (sisälsi 10km testi 170 keskisykkeellä)
+ pyörä 110km pk kevyt

Tiistai
puntti 35min+ uinti 1h kelausta

Keskiviikko lepo
Torstai lepo

Viimeksi päivitetty 22.05.2008 22:29
 
Nässyn vesi 5.8 asteista PDF Tulosta Sähköposti
05.05.2008 23:51

Tämä kausi on tähän asti ollu vaihtelevaa kulkua. Väliin pelkillä peruskunto tehoilla harjoitellessa tulee happoa eikä meinaa millään tavalla päästä eteenpäin, painaa!! Väliin aamusykkeet huitelee niin ylhäällä että on tieto ettei lenkillä kulje. No sitten kun tätä jatkuu pitkään niin sitä rupee testaileen ja haastaan itteään, josko nuo väsymisen merkit olisi vaikka treenaamisen puutetta. No, tässä sitä painitaan hivenen muuttuneiden harjoitus painotuksien kanssa tänä keväänä ja olotila suorituskyvyn suhteen vaihtelee totutusta melkolailla. Positiivista kuitenkin on, että kun se hyvä päivä sattuu, kykenen omalla mitta-asteikollani parantuneisiin suorituksiin.

Vappua edeltävä viikonloppu oli vapaa töistä ja kelit oli kohillaan. Piti tehä kunnon harkat ja nauttia alkavasta lämpöaallosta. Niin kävi, että lepoa tuli ja teki tiukkaa olla passissa neljä päivää ja odotella ylikierroksien laskevan kropasta, ei siis treeniä. Vapunaika meni sitten kivasti treenatessa ja olipa vappupäivänä jopa numerolappu rinnassa Siivikkalan hölkässä.

 

Lue lisää...
 
Upeat kisat PDF Tulosta Sähköposti
23.04.2008 00:03

Edellinen viikko oli tosi kevyt. Urheilin ainoastaan reilun seitsemän tunnin verran ja levänneenä oli mukava lähteä kisailemaan. Sunnuntaina käyty talvitriathlon sujui edellis vuoden malliin, ihan hyvin. Tasaista menoa alusta loppuun ja aikakin taisi parantua edelliskerrasta muutaman minuutin hyvien luistojen johdosta. Onnittelut Kaitsulle mitalista ja kiitos tsempistä.

Maitohapot on nyt ajettu pois kropasta maanantain pitkällä pyörälenkillä sekä palauttavalla uinnilla ja katse kääntynyt heinäkuuta kohti. Saas nähä panttaanko seuraavaa kisalähtöä Joroisille asti, voisin kerrankin harjoitella ilman alkukesän kisatavoitteita.

Kuluvalla viikolla olisi tarkoitus kerätä tunteja määräviikon malliin kontrastina edelliselle palauttavalle viikolle. Tiistaina oli aktiivista lepoa koiran ulkoiluttamisen merkeissä parin tunnin edestä.

 
Jos vielä kerran.. PDF Tulosta Sähköposti
18.04.2008 13:03

Komiaa keliä pitelee ulkona, mutta on se keli hyvä myös Jämin hiihtoputkessa. Kävin koittamassa josko sitä pysyisi sukset vielä suunnassaan ja pysyhän ne. Luistot oli parhaasta päästä ja syynä tähän ilmeisesti se, että lumet on vaihdettu putkeen hiljattain. Veikkaampa kovia hiihtoaikoja kärkimenijöille sunnuntain kisassa.

Harjoitukset on mennyt ihan kivasti nyt muutaman viikon. Pikkuhiljaa peruskuntoharjoittelun keskisykkeet jatkaa nousuaan ylemmäs ja vauhtikestävyysharjoittelussa vetojen kesto pidentyy. Nyt olen esim. pyörällä tehnyt korkeintaan 10 minuutin mittaisia vauhtikestävyysvetoja muuttuvilla palautuksilla. Viime vuonna samaan aikaan tein 20 minuutin vetoja, joten harjoittelu on tuntunut jotenkin helpommalta tänä keväänä. Kuitenkin nuo 10 min vedot olen tehnyt tarkoituksella kovemmilla tehoilla viime vuoteen verrattuna, joten uskoisin sen olleen hyvä juttu. Pari vuotta tahkosin peruskunnon kanssa tavoitteena nostaa aerobista kynnystä ylemmäs sekä pyrin rakentamaan perustaa kovemmalle tehoharjoittelulle. Tuntuukin että tehot ja vauhdit tarttuu mieheen nyt helpommin kuin ennen. Kovin ihmeellistä muutosta ei todellisuudessa ole tapahtunut vaan muutamat aerobisen kynnyksen nostamiseen keskittyneet harjoitukset on korvattu kovilla vauhtikestävyys harjoituksilla.

On oikein mukavaa lähteä koittamaan, miten se kisavauhdeilla oikein sitten liikahtaa. Toivottavasti kaikki menee nappiin ja tulee ehjä suoritus. Kisapaikka on suorastaan mahtava kovaan vääntämiseen.

Lue lisää...
 


Sivu 10 / 13
Olet:  : Etusivu Seura Blogit Miikka