Triathlonteam226

Fiilis on mitä mainioin. Elokuun raikkaat illat piristää ja hyvin palauteltu elimistö kerää voimia vielä yhteen nykäsyyn, ehkä siihen kaikkein tärkeimpään. Pirkanhölkötys kuntoon pitäisi ittensä tassutella. Mulle juuri syksy on ollut aina todella hienoa harjoittelu aikaa. Jos ei pahoja ylirasituksia ole kesän kisoista hankittuna, on hyvä jatkaa eteenpäin kun kauden triathlon tavoitteetkin on takanapäin. Väliin tiukkakin keskittyminen harjoitteluun ja putkikatseinen elämäntyyli helpottaa ja aikaa jää muihinkin askareisiin, kuten jo 20 vuoden takaisen harrastuksen uudelleen herättämiseen, perhokalastukseen. No mutta viikon tai kaksi ehkä pystyy elämään tämmöistä uutta elämää, niin jo kummasti alkaa harjoittelu kiinnostamaan. Oikeastaan jokavuosi tuo lepojakso harjoittelusta tuntuu jäävän lyhyemmäksi eikä lepuuttelussa ole kyse kiinnostavuudesta, vaan kai yksinkertaisuudessaan ajasta, minkä pää ja elimistö haluaa ottaa, jotta voi alkaa luomaan uutta. Eikä jatkaa saman sekakeitoksen hämmentämistä vailla suuntaa ja oikeaa fiilistä, että olenpa valmis uuteen. Pari viikkoa tai kenties kuukausikin tuntuu julmetun pitkältä ajalta jatkuvaan harjoitteluun tottuneelle, pää kummastelee ja energiaa olisi urotekoihin. Elimistö jakaa merkkejä, pumppu voi vähän ihmetellä ja parikiloakin ropsahtaa lisää eloon. 

Uuden alun teen maltilla, ylläpitäen vanhaa kuntoa ja ehkäpä keskittyen juuri juoksuun Pirkkaa silmälläpitäen. Vielä on edessä pitkä hieno syysharjoittelujakso joka aikanaan jatkuu saumattomasti talven tuloon. Mulla on yleensä juuri syksyisin tullut hirveitä flow tiloja harjoittelussa. Pitkä kiihtyvä juoksulenkki Kaupin ulkoilureiteillä tai Lamminpään vastaavilla saa sydämeni juhlimaan.
Harjoittelu syksyllä kesän jäljiltä on jotenkin vaan niin kevyttä ja kepeetä, ilman lämpötilat on alhaset, kone ei kuumene niin paljoa ja se yhtenä tekijänä myös edesauttaa saavuttamaan positiivisia tuntemuksia harjoittelussa. Voisko ne jokavuosi kertaantuvat tuntemukset kieliä palauttelun tärkeydestä, kyllä! Tänä vuonna oli yksi tavoite, Hawai. Ensi vuonna sekin sitten koetaan. Siinä ehkäpä hienointa oliskin se, että kausi ei loppuiskaan elo-, tai syyskuuhun, vaan se peräti huipentuisi lokakuuhun. Tämä tarkoittaisi juuri noita syysharjoittelun positiivisten tuntemusten kokemisia ja siirtämistä tuonne laavakentille. Tätä mietin jo menneellä kaudella ja sen haluaisin voida kokea ensi kaudella. Täydellinen motivaatio, koko kesä ja syksy aikaa harjoitella ja lopulta vuosi päättyisi aloha laulun kaikuun. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Olen kuitenkin huomannut, että tällainen unelma ruokkii mieltä aika hienosti ja antaa puhtia uudelle harjoituskaudelle, vaikka jaksan myös vihellellä, että kilpailut tuleekin liikkumisen halun oheistuotteena.

Nyt mieli lepää Pirkanhölkässä ja jotenkin kunnon massakuntoilutapahtuma vaan herättää tunteet kattoon. Kun näkee höyryävän juoksijan räkäposkella, paita syyssateen kastelemana, lenkkarit kurassa viipottamassa kunnon mäntymetsässä polkujapitkin, silloin tietää että tän urheiluhomman eteen kannattaa tehä vähän töitäkin

Hienosti mennyt kesäharjoittelu ja kunnon ajoitus onnistuivat melko nappiin kauden pääkisaan, Frankfurtin Ironmaniin, joka kisattiin heinäkuun alusta. Tällä kertaa ei onni ollut kuitenkaan myötä ja kisa loppui tosiasiassa jo reilun 10 km poljennan jälkeen, kun levykiekon brand new tuubikumes jysähti alta. Se oli sitten 1x2mm kivi mikä muodostui kohtalokseni, vaikka tarkoitus oli mennä läpi vaikka harmaan kiven. Mukana olleet tuubin paikkauslitkut eivät toimineet ja huoltoautosta saatuani uuden tuubin oli aikaa kulunut reilusti, ehkäpä jopa yli 20 minuuttia. Pyyhkäisin takaiskun mielestäni ja yritin keskittyä leikin loppuun viemiseen. Tuntu että mieltä koeteltiin kun kumioperaation jälkeen hetkeä myöhemmin pyörällä pitkään alamäkeen rullasin maximi nopeudeksi mittariin "pahan" luvun. Jouduin ihan nollaan lukemat varmuuden vuoksi . Lopulta kuitenkin päätin keskeyttää juoksun puoleen väliin säästellen loppukesän startteja varten. Peli oli pelattu ja sehän päätä vaivasi, vaikka aurinko paistoikin juoksussa helteisesti ja koin hetken juoksun hurmaa.  Hieno matka, todella hienot kisat ja helposti saavutettavissa oleva paikka, jonne lähden ensi vuonnakin uudella tsempillä ja paremmalla onnella.

Palautuminen on ollut tottakai nopeampaa kuin yleensä ja tässä on kyhätty iskua päälle josko Joroisille nasahtaisi se odotettu kesän onnistuminen. Puolikkaan SM- kisaan halusinkin todella paljon, onpa hienoa olla mukana. Toivon että nyt irtoaa se mikä on irrotettavissa, haluan olla maalissa tillintallin veto pois

Ensimmäiset rusketusrajat on hankittu pitkillä pyörälenkeillä ja sattuipa helleviikko sopivasti jo toteutuneen pyöräleiriviikon kohdalle. Takana on reilun kuukauden mittainen kova harjoittelujakso.

Tehokas kovavauhtinen harjoittelu yhdessä suhteellisen ison määräharjoittelun kanssa on kerrankin ottanut miehestä mitan. Helteiden tuoman lisärasitteen ja leiriviikon yhteisvaikutuksesta mehut loppu hetkellisesti. Tilanteeseen olen luonnollisesti tyytyväinen. Tuli tehtyä juuri niin kuin kehitystä janoavan urheilijan pitääkin. Liikkua välillä siellä rajamailla, missä ylimenemisen raja katoaa, kun siellä ollaan. Kesti melkein pariviikkoa toipua tästä hötkyilystä löysästi reenaillen ja nyt tunto on taas palannut.

Vajaa kuusi viikkoa on tiedossa tarkkaa tähtäysharjoittelua, määräsyklejä, laadukkaita tehoharjoituksia palautuneena ja näiden kombinaatioita. Harjoitukset ovat monipuolisia, mutta tästä eteenpäin tarkemmin sijoiteltuna ja ne tehdään läpi onnistuneesti. Jakson loppua kohden väljyyttä tulee enemmän, samoin raakuutta. Eli lopuksi yksittäisen treenin harjoitusvaikutukset on isommassa roolissa. Samaan aikaan tapahtuu siis palautumista ja niin sanottuja täydellisiä harjoituksia. Enää tämä kaikki pitäisi vain toteuttaa.

Sain tehtyä viihdoista viimein aloituksen uinnissa, vielä ei ole myöhäistä!! Pienessä ajassa veden lävitse liukuu ihan eri mies, kuin hetki sitten. Luotan, että oman tasoinen uinti on kesällä tiedossa, mutta valitettavasti kehittymistä ei ole luvassa. Pyörän ketjut taas pysyvät kireällä, laji vaikuttaa oikein lupaavalta. Tällä hetkellä on menossa totuttelukausi pidennettyjen kampien johdosta. Vuodesta –97 on pyörinyt 175mm kampi ja nyt pyörii 177,5mm. Siinä on yllättävän paljon ihmettelemistä reidelle, kun pidentyneen vipuvarren kanssa saa vääntää. Pieni muutos, mutta kuitenkin sellainen, että jäljellä oleva kuusi viikkoa juuri riittää omaksumiseen. Juoksussa on hyvätahti päällä, jaksamisen pitäisi olla uudella tasolla. Peruspitkät juoksulenkit tuntuu nykyään lyhyemmiltä ja halu päästä täydenmatkan kisassa kohtaan missä juoksu alkaa on kasvanut. Täällä ollaan siis aikataulussa valmistautumisten suhteen ja tyytyväisin mielin positiivisesti latautuneena.

Säitä seuraten teen muutaman lyhyen sprinttilähdön vielä ennen täydenmatkan koitosta. Mahdollisia startteja ovat 8.6 Kuusijärvi, 19.6 Nokia tai 22.6. Turku.

Lapissa tuli pyörähdettyä ja mukavahan siellä olla on.  Lunta oli metässä väliin puoleenreiteen ja se oli tällä kertaa märkää raskasta lunta. Levon ja tuhdin ruokailun lisäksi ulkoilua tuli paljolti, mutta ei totutusta poikkeavaa, joten leirin anti oli lähinnä uusien ärsykkeiden saanti. Pertsaa hiihdin päivittäin parin kolmen tuntosen väliin ja illasta sitten jotain muuta. Pyörä harjoittelu oli lyhyttä ja vääntöä kehittävää peruskestävyyden puolelle kallistuvaa ylämäkiajoa. Lähes Levin huipulle asti vie autotie jota ylös alas poljeskelin. Neljän kilsan jyrkähkö ylämäki otti aikaa ylös noin 20 minuuttia laaki ja alas 5 min. Ensi kertaa varten jäi kokematta pyörällä huippu. Rinteiden sulkemisen jälkeen olisi vielä voinut jatkaa laskettelijoita varten lanattua siirtymäreittiä ihan huipulle asti tunturin hiljettyä kuuden maissa. Keli oli vain pahasti plussan puolella, joten kantoa ei löytynyt, harmi. Pitoa kyllä renkaasta olisi löytynyt.

Paluu takas pohjoisesta oli mahtava. Yhden päivän aikana matkalla Kittilästä Tampereelle tuli täysi kevät ja loman virvoittamana olo senkun voimaantu. Nyt viikolla pidin vähän helpompaa menoa toivoen kehittymistä levolla. Se sopi tietenkin nyt Jämillä kisailtua talvitriathlonia ajatellen rytmiin. Parina päivänä kevään herkkujääpalana uitin sääriä antaen niille kylmäshokki hoitoa istuen karvalakki päässä laiturin nokassa. Kyä kirpas vaikka avantouinnissa en ole edes noviisi, tosin nyt en vuoteen enää ole käynyt
joten puolikin minuuttia luuviulu jalkasille oli räjäyttää tajunnan. Aion jatkaa harjoittelua.

Päivän kisa meni plussan puolelle paljolti. Kylmä keli vain ei sovi ittelle jos maukkaa, maximaalista kyytiä yrittää karuta. Lopulta sain paketin kokoon ja löysin itseni hinkuvana maalista yllättävän tasaisen kisan tehneenä. Luulin että katkean hiihdossa taas totaalisesti, mutta onneksi en. Eli kisasta tuli sellainen triangel tyyppinen, millainen se usein kohdallani on. Kärki tulee tottakai ketjujen kiristelystä ja sitten on kovaa yritystä kolmionkärjen molemminpuolin.

Ei muuta ku uutta matoa koukkuun. Pitäiskohän hypätä tohon vastuksen päälle vielä illasta ja vähän palautella