| Keuhkot pelittää |
|
|
|
| 29.01.2012 19:43 |
|
Viikon tärkein anti oli PV:n testileiri ti-ke. Uinti tuttu 100+1000m ja etukäteen vähän jännitti, miten käy. Uintitreenit eivät ole varsinaisesti olleet hirveästi suorituskykyä kehittäviä, vaan vahvasti tekniikkapainotteisia. Työn alla ovat olleet muutamien tekniikkavirheiden korjaaminen. Välillä tuntuma on ollut aika hukassa, eikä asiaa yhtään helpottanut testiä edellisten päivien hiihtelyt sekä 2h uintitreeni edellisenä päivänä. Kuitenkin tulos oli ihan helpottava, 100m vähän liian rauhallisesti aloitettuna 1'01 ja 1000m uusi testiennätys 12'54 kolmen sekunnin turvin. Eli aikalailla +/-0 tilanne, mikä on riittävän hyvä tähän vaiheeseen. Ei ole ainakaan huonompaan suuntaan mennyt. Hapenottotesteistä ennakko-odotukset olivat selvät. Pyöräilyn pitäisi parantua, koska sitä on ollut poikkeuksellinen määrä viime vuosiin verrattuna. Juoksu taas menisi parhaimmillaankin vain lähelle parasta, sillä jalkavamman takia juoksua on ollut todella vähän viime kuukausina. No pyöräily meni niin kuin odotinkin, ensimmäistä kertaa ikinä ana-kynnys tehot oli yli 300W. Juoksussa taas sivuttiin ennätystä. Mutta mikä meni reilusti yli odotusten, oli hapenottokapasitetti ja rasva-aineenvaihdunnan toimivuus. Ennätykset meni hapenoton puolesta uusiksi ja sanotaan vaikka näin, että olisi aika moni hiihtäjäkin tyytyväinen tähän tulokseen Kaiken kaikkiaan tulokset olivat ajankohtaan nähden erinomaiset. Harjoittelu on sujunut oikean suuntaisesti, ja kehitystä on tullut. Seuraavaa kehityspiikkiä haetaankin sitten kahden viikon etelän leiriltä Deniasta, jonne suuntaan jo viikon päästä. Puitteet siellä lienee kohdillaan, sillä tälläkin hetkellä siellä reenailee BMC-tallinsa kanssa Tourin voittaja Cadel Evans...
|