Lauantaina oli taas valinnan paikka; pitkis joko trainerilla tai sitten ulkona loska/vesi/lumisateessa auraamattomilla teillä. Pää ei vieläkään kestä trainerilla ajoa kahta tuntia pidempään, joten ulos oli lähdettävä. Onneksi ostin cyclocrossariin nastarenkaat. Olikin aika mielenkiintoinen lenkki, yhtä paljon tuli liukasteltua sivusuunnassa kuin mitä tuli eteenpäin mentyä. Ensimmäiseen 10km:n meni tunti ja viimeiseen melkein saman verran. Kaiken lisäksi olin läpimärkä jo puolessavälissä lenkkiä. Pysähdyin kahvilaan pitämään paussia ja kunhan tunto palasi varpaisiin, niin pystyi taas jatkamaan. Yleensä pitkä lenkki on terapeuttinen tapahtuma, jossa saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa, mutta nyt huomio keskittyi kolmen ja puolen tunnin ajan kurjuuteen ja pystyssä pysymiseen. Se siitä terapiasta... Ensi kerralla taidan valita trainerin, taitaa se sittenkin olla pienempi paha joissain tilanteissa...