Ylimenokauteen sopii hyvin lajitietouden päivittäminen. Tänä viikonloppuna alkoi siihen liittyen vähän pidempi projekti, nimittäin uinnin II- tason valmentajakurssi. Edessä on vielä kaksi lähijaksoa lisää, sekä niiden välissä roppakaupalla tehtäviä. Tulee jopa hiukka kiire saada kuudessa viikossa kaikki valmiiksi, mutta eiköhän se onnistu. Aihe on onneksi niin mielenkiintoinen, että niitä tekee ihan mielellään. Nyt täytyisi tehdä videoanalyysia uintitekniikoista ja omasta valmentamistyylistä, suunnitella lajiin testi/seurantapatteri sekä siihen liittyen suunnitella ja toteuttaa 4 viikon mittainen harjoitusjakso jne jne... Katsotaan, ketkä joutuu koekaniineiksi tähän projektiin. Mielenkiintoista tulee olemaan!

Muutamia huomioita triathlonisteja (ehkä) kiinnostavista asioista voisi tähän kirjata:

- Uinti on ennenkaikkea taitolaji. Tätä vasten suomalaisten tapa uida sarjoja, mitata matkaa ja aikaa ei ole hedelmällinen. Sen sijaan fokus pitäisi olla ennenkaikkea taidossa ja tekniikassa, ja uida pelkästään tarkoituksenmukaisella tekniikalla ja keskeyttää jo ennen virhesuoritusta. Karrikoidusti parempi uida 100*10m kuin 10*100m.

- Oikein suoritettuja liikkeitä pitää olla määrällisesti enemmän kuin virheellisiä/huonoja liikkeitä, jotta ne jäävät lihasmuistiin. Liikeen jääminen lihasmuistiin vaatii n. 10 000 toistoa. Joten jos vain harjoituksen alussa uidaan tekniikkaa ja sen jälkeen vaikka matkaa (termi "garbage yardage"), tulee virheellisiä suorituksia määrällisesti enemmän ja se jää vahvemmin lihasmuistiin. Virheelliseen tekniikkaan palataan viimeistään sitten, kun ollaan paineen alla tai väsyneitä, kuten kisasuorituksessa.

- Suurin ongelma suomalaisilla uimareilla on asennon pitäminen. Tätä uinnin osa- aluetta pitäisi harjoittaa kaikista eniten. Oleellista on, että asentoa ei korjata käsi- ja jalkaliikkeillä, vaan ilman eteenpäin vievää liikettä esimerkiksi kelluntaharjoitusten avulla löydetään oikea asento vedessä ja sen pitämiseen tarvittavat syvät keskivartalon lihakset. Jos ei jaksa pelkästään kellutella, niin voi vaikka lähteä aina altaan päädystä liikkeelle paikoiltaan kellunnasta ja jättää käännöksissä vauhdin päädystä potkaisemisen pois.

- Asentoon liittyen olisi päästävä eroon primitiivireaktioista, jotka laukaisevat paineen alla pelastautumisrefleksin. Tätä ei tiedosteta, mutta se ilmenee väsyneenä jopa osalla huippu- uimareista. Toisin sanoen koetetaan saada nostettua pää pois vedestä ja siirtyä ihmiselle luonnolliseen asentoon eli pystyasentoon. Tämä tiputtaa lantion ja asennosta tulee laahaava. Tätä voi pois oppia yksinkertaisilla asioilla, kuten sillä, että päädyssä tauon aikana ei seisotakaan pohjassa tai roikuta rataköysissä, vaan esimerkiksi kellumalla selällään/mahallaan tai polkemalla vettä pystyasennossa pää vedenpinnan rajalla.

- Uintitekniikoista todettiin, että yhtä oikeaa tekniikkaa ei ole olemassakaan. Minkä tahansa uintilajin MM- finaalista löytyy 8 erilaista tekniikkaa samaan lajiin. On vain löydettävä itselle luontaisin tapa.

- Jotain yleistyksiä kuitenkin voidaan tekniikoista tehdä. Hyvässä tekniikassa kaksi asiaa kohtaa: hydrodynaamisyys eli veden vastuksen minimointi ja propulsio eli eteenpäin vievän voiman maksimointi.

- Veden vastuksesta pitää saada mahdollisimman pieni, joka tuotetaan ennenkaikkea virtaviivaisella uintiasennolla, sekä virheellisten liikkeiden minimoinnilla. Virheellisiä, vastusta lisääviä liikkeitä voisivat vapaauinnissa olla esimerkiksi liian syvät potkut, pää nousee/kääntyy liikaa hengityksessä, kädet nousee hartialinjan yläpuolelle palautuksessa yms...

- Eteenpäin vievää voimaa eli propulsiota tuotetaan ennenkaikkea käsivedoilla, mutta toki myös potkuilla (kuitenkin potkujen tärkein tehtävä on pitää lantio pinnassa!). Propulsion kannalta olennaisia tekijöitä ovat muun muassa "ote" veteen sekä voiman suuntaus.

- Ote veteen tarkoittaa sitä, että tunnetaan veden vastus paineena esimerkiksi kämmenessä ja osataan käyttää sitä oikein. Tähän liittyen hyviä harjoitteita ovat sculling- drillit, sekä esimerkiksi nyrkkiuinti. Uimarilla on hyvä ote veteen, kun käsi jää paikoilleen ja vartalo liikkuu sen yli, ikäänkuin edettäisiin altaan pohjassa olevia puolapuita pitkin. Vielä termin aukaisemiseksi, vastakohta tälle on, kun kävellään jäällä ja jalat sutii tyhjää. Eteneminen ei ole silloin kovin tehokasta.

- Otteeseen liittyy vahvasti voiman suuntaaminen. Eli suunnataan se paine kämmenessä olennaiseen, eli eteenpäin liikkumiseen. Esimerkkinä, monilla triathlonisteilla käsivedon ensimmäisessä vaiheessa käsi "tippuu" ja kauhaisee suoraan alaspäin, jolloin voima ei ole suunnattu eteenpäin liikkumiseen, vaan ylöspäin liikkumiseen. Ja toisaalta korostettu lopputyöntö, jossa käsi ojennetaan melkein suoraksi ja peukalo hipaisee reittä, voima on suunnattu alaspäin liikkumiseen. Taas näiden kahdeen vaiheen välissä oleva vetovaihe vie eteenpäin, ja myös otevaihe oikein tehtynä.

Siinä vähän tajunnanvirtaa tuoreeltaan. Toivottavasti oli edes jotenkin ymmärrettävää. Ja aina voi kysyä, jos joku juttu ei auennut. Käsiteltiin kyllä paljon muitakin tärkeitä aiheita, mutta olen laiska enkä viitsi ihan kaikkea tähän vuodattaa. Loppulauselmana voisi todeta, että jokainen voi tämän perusteella tarkastella näkökantaansa uintiin ja miettiä, toteuttaako näitä asioita omassa uintiharjoittelussaan ollenkaan. Itse voin vastata että kyllä, mutta silti on vielä paljon töitä tehtävänä...

Lisää viisauksia on tarjolla seuraavan lähijakson jälkeen, miettikääpä siihen asti näitä!