| Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis |
|
|
|
| 15.11.2009 18:46 |
|
Niinhän siinä kävi, että sairastuin sitten oikein kunnolla. Viikolla 44 tulin perjantaina kipeäksi, ja sairastin 11 päivää. Olisin varmaan selvinnyt vähemmällä, ellen olisi yrittänyt reenata heti seuraavan viikon alusta. Mutta uintia oli pakko kokeilla ja vaikka sen verran oli järkeä päässä, että jätin reenin kesken kun olo ei ollut hyvä, niin seuraavana päivänä olo oli taas tosi huono. Joutui jo töistäkin jäämään pois. Tällä viikolla sitten aloin taas reenailemaan tiistaina, ja teinkin ihan normi viikon. Jälkikäteen katsottuna olisi kuitenkin ollut viisainta pitää suosiolla kevyempi viikko. Nimittäin reenipäiväkirjassa melkein joka treenin kohdalla on merkintä, että kulki huonosti tai heikko olo. Eilen alkoi yskittää ja joutui taas pitämään toipumispäivän. Ja tänään pää jäässä tein kuitenkin 6km uintireenin, vaikka tuntui siltä, että vain toinen keuhko olisi käytössä. Tällaisia tuntemuksia joka treenissä ja kerran meinasin pyörtyäkin kesken treenin, mutta luupää kun on niin minkäs teet. Nyt yskittää taas kovasti ja kai se täytyy taas lepoa pitää. Toivottavasti olo nyt paranisi. Mutta, yksi ennätys on saatu tällä viikolla rikottua! Nimittäin palauttavassa uintitreenissä 50m vu meni aikaan 27,7s
Semmoista. Olkaapa muut järkeviä ja jättäkää treenit tekemättä jos on kipeä olo!!! |